Kimmo Aholalla uusi kolmevuotislupaus ja optimismia lauantaille
Eilen Kimmo Aholan menestystalliin saapui uusi kolmevuotislupaus Norjasta. Lauantaina on kolme Jokimaa Tekee Tähtiä -finaalissa. Kuinka niiden kanssa käy?
Kimmo Aholalla on tallinsa kanssa oikea menestysvuosi meneillään, ja uusia hevosiakin tulee. Kuva: Terhi Piispa-HelistenViikko on siis vauhdikas saarijärveläisvalmentajalle, vaikka koko vuosi on ollut yhtä jännää paikkaa - muun muassa Thai Profitin ja tallin muidenkin menestyksen myötä. Aloitetaan kolmevuotiaasta tallin uudesta tulokkaasta, tamma Ruotsissa syntyneestä Listas Tequilasta, joka on ravannut ennätyksekseen toistaiseksi 13,5. Se tuli Frode Hamrelta Norjasta. Millainen hevonen tuli hankittua? Suku ainakin on hyvä. Isä on Conway Hall ja emistä on kaikissa lähipolvissa syntynyt juoksijoita.
"Ihan lupaava sen pitäisi olla", Ahola kertoo.
"Sukukin tosiaan on mielenkiintoinen. Eilen se saapui, joten vähän aikaista sanoa hevosesta paljoa. Vähän kuiva se oli, mutta pitkä kuljetuskin sen vaikuttaa siihen. Sillä on kova kolmevuotiskausi takana. Varmaan vähän tähdättiin ikäluokkalähtöjäkin kohti, vaikka mitään sellaista menestystä ei syntynyt. Nyt se saa aikaa sen mitä tarvitsee. Tamma on omani, ja minulla ei ole kiirettä."
Pääset Listas Tequilan uran tietoihin tästä.
Kuinka lauantain Jokimaa Tekee Tähtiä -finaalissa käy? Saumat on ainakin sikäli hyvät, että on peräti kolme "arpaa" mukana.
"Joo, hyvin kävi karsinnoissa. Finaalissa on tasaiset hevoset ja tuntuu, että juoksunkulku ratkaisee paljon. Varmaan meilläkin on mahdollisuuksia. Koko lähtö on tasainen ja minun kolmikkonikin on. Meidän tallin eturivin hevosilla on ehkä pientä etua, kun kumpikin lähtee ihan kovaa. Niin varmaan vastustajatkin, toki. Varustuksissa mennään samoilla tai ihan pikkuviilauksilla. Ei niillä mitään maata mullistavaa muutosta ole tulossa. Toivotaan vaan vähän tuuria juoksunkulussa, niin kyllä se siitä."
Mikä on tallin hevostilanne?
"Nyt niitä on yhdeksän eli aika kiirettä. Täytyy varmaan ajaa entistä harvemmin treenit, niin ehtii."
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

