
Ravivihje: Free Unique jatkaa voittoisaa menoaan
Kuntonsa löytänyt Free Unique voitti Vermossa todella kovan porukan, vaikka oli mukana rajussa alku kiihdytyksessä. Forssan voitto tuli puolestaan leikittelevän kevyesti keulasta. Vastus on sopiva ja lähtöpaikka mainio, joten ruuna jatkanee voittokulkuaan.
Antti Teivainen ajaa kilpaa viidessä Toto65-pelin kohdelähdössä. Yksi ajokeista on vihjerivin varma Free Unique. Kuva: Elina PaavolaAvauskohteen Global Bring It On teki Oulussakin asiallisen esityksen, vaikka sijoitus jäi heikoksi. Vastus oli timanttinen, eikä takaa ollut mahdollisuuksia aivan kärkeen. Ravia lähtiessään Hannu Torvisen ajokki on lähellä voittoa.
Haastajista Reality Hill saa makoisan juoksun kärjen tuntumassa ja pystyy voittamaan. I Keep My Word on parantanut otteitaan Hanna Lepistön käsissä, eikä ole ollenkaan mahdoton menestyjä. Ikäluokkansa huipputamma Mas For You ei ole tällä kaudella vielä näyttänyt parastaan, mutta Jyväskylän Kasvattajakruunun karsinnasta jäi sellainen fiilis, että kunto on löytymässä.
Toisen kohteen Emma E. vakuutti viime kilpailussaan, kun se liukui ylivoimaiseen voittoon johtavan rinnalta. Vastaavalla esityksellä se ei ole Vermossa häviämässä. Not Bad on kunnossa ja pystyy ehjällä juoksulla heittämään haasteen.
Villieläin on tehnyt hienon kauden, vaikka voittoja on siunaantunut vain kaksi. Kunto on edelleen mallillaan ja Kaisa Toivosen valmennettava kuuluu kaikille lapuille. Mika Mäkelän suojatit Mitori ja Rannan Pomo tulevat tauolta, mutta se ei ole este menestykselle. Disain olisi paremmalta paikalta lukeutunut kierroksen varmaehdokkaiden joukkoon, mutta takarivistä Jouko Tarvaisen tammalla on tukala tehtävä kiertää kaikki vastustajat. Hurman Viesker pärjää, jos lähtee ravilla.
Rock Vice on kilpaillut hienossa kunnossa jo pitkään, vaikka voitot ovat kiertäneet. Forssassa Tuomas Korvenojan suojatti lähti lujaa ja otti lopulta asemat johtavan takaa. Kiriluukut pysyivät kiinni loppuun saakka ja voimia jäi tuhdisti käyttämättä. Borin T.N. on armoton kiritykki, joka paiskaa taas lopussa matsiin mukaan. Caviar Creation ei enää kauan voi välttyä täysosumalta. New Grove Waylon saa nätin juoksun kärjessä tai sen takana.
Callela Nelson oli Derbyn finaalissa suosikkina vaisu yhdeksäs. Yhteen kilpailuun on turha liikaa tuijottaa, joten suosikkina sitä täytyy pitää keskiviikkonakin. Ruuna lähtee lujaa, eikä sitä ole keulasta helppo kampittaa. Tallikaveri Massimo Hoist olisi voinut vaikka voittaa Derbyn, jos kiriluukut olisivat auenneet hetkeä aikaisemmin. Amazing Player teki Derbyn karsinnassa mahdottoman esityksen, joten Forssan hulppea kiri ei yllättänyt.
Free Unique on systeemin ainoa ankkuri. Antti Teivainen karauttaa keulaan, eikä muilla ole sen jälkeen voiton suhteen nokan koputtamista.
Toto65-vihjeet
Lähtö 1: 2,1,4,9 (7,6)
Lähtö 2: 6,10 (9,8)
Lähtö 3: 3,6,7,2,4 (11,5)
Lähtö 4: 5,10,9,1 (8,6)
Lähtö 5: 1,6,4 (2,3)
Lähtö 6: 2 Free Unique (12,10)
480 riviä x 0,10e = 48,00 euroa
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

