Lupaava Funderbar siirtyi Jukka-Pekka Kauhaselle ja MAS Ellan kimpalle
Viime vuonna lupaavasti aloittanut ja Kriteriumin karsintoihin osallistunut Funderbar on vaihtanut omistajaa ja siirtynyt Iisalmeen Jukka-Pekka Kauhasen talliin.
Jukka-Pekka Kauhasella on pian "puikoissaan" taas lupaava nelivuotias, tällä kertaa nimeltään Funderbar. Ruuna hankittiin epäonnisen MAS Ellan seuraajaksi. Kuva: Elina PaavolaFunderbar (S.J.'s Caviar) juoksi kolmevuotiaana Juho Ihamuotilan valmennuksesta seitsemän starttia totosijoin 2-0-1. Ruuna loksahti kohdalleen syyskesällä sopivasti Kriteriumin alla voittaen kahdesti peräkkäin keulasta. Kuitenkin Kriteriumin karsinta pilaantui alkulaukkaan ja kausi pantiin pakettiin sen jälkeen.
Pääset Funderbarin tietoihin tästä.
Ruunan emä Ginger Belle (Here Comes Joey) oli kova tamma, joka voitti 15 uransa 49 startista ja tienasi 103626 euroa. Se on jättänyt Funderbarin lisäksi myös Tzubodain (Andover Hall), 13,0ake ja 21000 euroa.Talli EeroVeikon omistama Ginger Belle oli nopea startista. Se ei juurikaan missannut keulaa eturivistä, ja Funderbar vaikuttaa ainakin siinä mielessä emänsä pojalta.
Funderbarin osti Talli Veit Sydämmein, jonka edellinen hevonen MAS Ella jouduttiin lopettamaan pahasti itsensä loukanneena Joensuun raveissa joulukuussa tapahtuneen onnettomuuden seurauksena. MAS Ella aloitti uransa kolmevuotiaana todella lupaavasti kahdella voitolla kahdesta, ja se jäi ikuisesti tappiottomaksi.
"Tällä kimpalla on ollut todella kovaa, sillä MAS Ella oli itse asiassa jo toinen hevonen, jonka porukka menetti", Jukka-Pekka Kauhanen kertoo.
"Täytyy toivoa, että kolmas kerta toden sanoo. Pienenä onnena onnettomuudessa on ollut, että varsat ovat olleet vakuutettuja. Hain Funderbarin eilen illalla, ja saatiin kyllä oikein lupaava tapaus hankittua. Mielenkiinnolla aletaan tehdä töitä ruunan kanssa."
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat


