Voitokas Hertus Juha Utalan valmennukseen
”Pronssidivisioonafinaali on kuitenkin yksi viikonlopun kovimmista lähdöistä. Usein jäät rahasijojen ulkopuolelle kovalla tuloksella”, Juha Utala pohtii Piece Of Heron mahdollista starttia Elitloppet-lauantain pronssidivisioonafinaalissa.
Juha Utalan valmennettavat ovat olleet hyvässä vireessä alkukauden aikana. Keskiviikkona Vermossa voitokas Hertus debytoi Utalan valmennuksesta. Kuva: Ville ToivonenKuusi kertaa yhdeksästä Suomen startista voiton ottanut Ranskassa syntynyt Hertus siirtyi omistaja Susanna Packalenilta Juha Utalan valmennukseen. Uuden valmentajan mukaan päivittäiset rutiinit eivät käytännössä muutu lainkaan.
”Se on ollut vähän temperamenttinen hevonen ajaa, vaikka onkin rauhoittunut jonkin verran viime aikoina. Omistaja on käyttänyt sitä meillä ajettavana koko sen Suomessa olon ajan. Valmennussysteemit eivät muutu.”
Juha Utala on ajanut kaikki viisivuotiaan oriin Suomen startit. Ensi keskiviikkona Hertus starttaa Vermon T65-pelin ensimmäisessä kohteessa. Lähtöpaikaksi tuli takarivin uloin rata.
”Hevonen on vahva, eli periaatteessa tuoltakin paikalta meillä voisi olla vähän saumoja. Kesää kohti mennessä vauhdit kovenevat, ja ei välttämättä riitä mennä 15-vauhteja kiertääkseen kärkeen.”
Samassa lähdössä starttaavalle tallikaveri Piece Of Preciousille kävi parempi onni rata-arvonnassa. Esa Holopaisen tällä kertaa ohjastama tamma kiihdyttää matkaan kolmosradalta. Utalan mukaan tamma ei ole starttiraketti, ja ei hyödy niin paljoa lähtöpaikasta.
”Asialliseen sijoitukseen Piece Of Preciousilla pitäisi olla ihan hyvät saumat.”
Ennen T65-kohteita kolmannessa lähdössä starttaava Royalsky sai eturivin uloimman lähtöradan. Ruuna teki hyvän esityksen Lahden pääsiäisen T75-kierroksella.
”Tuurit eivät olleet mukana hevosillamme rata-arvonnassa. Näinhän se vain välillä on. Sopivalla juoksulla ja tuurilla kotona hyvältä tuntuva Royalsky voi nousta taistelemaan sijoista totosijan tuntumassa.”
Finlandia-sunnuntaina Juha Utala sijoittui toiseksi STL pronssidivisioonakarsinnassa Piece Of Herolla. Finaalipaikka Solvallan Elitloppet-lauantaille olisi näin käytännössä varma. Hyvin todennäköisesti viisivuotiasta ei nähdä kuitenkaan suuryleisön edessä Solvallassa. Elitloppet-viikonloppu on Utalan mukaan ikimuistoinen kokemus hevosen taustajoukoille.
”Pronssidivisioonafinaali on kuitenkin yksi viikonlopun kovimmista lähdöistä. Usein jäät rahasijojen ulkopuolelle kovalla tuloksella. Piece Of Hero on myös vähän huono matkustamaan. Hyvin epätodennäköiselle vaikuttaa osaltamme Elitloppet-lauantain startti.”
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat



