Suurkilpailuvoittaja jäi eläkkeelle
10-vuotias Air Gunner palasi voittovireessä loukkaantumistauolta, mutta jalan reagoitua uudestaan kilpaura on paketissa.
Air Gunnerilla oli viime vuonna kavioluun murtuma, josta se toipui hyvin ja voitti maaliskuussa suoraan kymmenen kuukauden tauolta. Viimeiseksi startiksi jäi Helsinki-ajo, jossa Ari-Pekka Pakkasen treenattava oli viides.
"Sen jälkeen hevonen rupesi ontumaan samaa jalkaa, jossa oli aiempi murtuma. Sieltä löytyi samaa vaivaa", omistaja Markku Harju selventää.
"Harmittaa kyllä, kun hevonen oli juuri tullut kovaan kuntoon ja palasi vielä vanhoilla päivillään tauolta niin hyvänä. Se on nyt Leivonmäellä vanhemman tyttäreni hoivissa. Kunhan jalka kuntoutuu, se saa olla ratsuna ja lemmikkinä."
Air Gunner tienasi urallaan 225 555 euroa ja meni ennätyksen 10,6. Suurimmat voitot olivat Killerin Eliitissä 2014 ja Account Racessa 2013, joiden lisäksi ruuna oli kakkonen Suomen Mestaruudessa 2015 ja Kymenlaakso-ajossa 2011.
"Killerin Eliitti on kotikisa ja oli tietysti hienoimpia juttuja, kun hevonen puristi kuolemanpaikalta reippaasti. Account Racessa se meni jo karsinnassa 10,6 ja lopetti itsekseen 08-vauhtia. Solvallan onnistumiset ovat myös jääneet mieleen. Suomen mestaruudessa taidettiin hävitä kolme senttiä Seabiscuitille."
Aiemmin Killerin raviradan hallituksessakin ollut Harju on nyt kilpahevoseton mies - ainakin toistaiseksi.
"Katsotaan miltä se tuntuu", Harju naurahtaa. "Ei voi sanoa, etteikö koskaan tulisi lisää hevosia, mutta nyt mennään matalammalla profiililla. Tuskin näin hyvää hevosta vielä tulee itselle. Air Gunner on kaiken lisäksi oma kasvatti eikä niin paljoa sukua kellekään. Omanlaisensa tähdenlento."
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat



