Lääkevaroajat hevosen hyvinvoinnin hyväksi

Jutta Litmanen miettii blogissaan kilpahevosten lääkintäainevaroaikoja ja niiden eroja Pohjoismaiden sekä Pohjois-Amerikan välillä. Kuvituskuvassa Pohjois-Amerikan suurimman ravilähdön Hambletonianin voittaja Cool Papa Bell. Kuva: Adam Ström www.stalltz.se

Sain tilaisuuden tutustua Kanadan raviurheiluun kuukauden ajan ja uteliaana luonteena tartuin tähän ilolla. Tänä aikana kävin mielenkiintoisia keskusteluja paikallisten valmentajien, hoitajien ja eläinlääkärin kanssa lääkeainevaroajoista, jotka meillä Euroopassa ja varsinkin Pohjoismaissa ovat paljon tiukempia kuin Pohjois-Amerikassa.

Haluan nyt heti alkuun sanoa, että Pohjois-Amerikassa on paljon lääkevaroaikoihin liittyviä asioita, joiden en toivo siirtyvän Pohjoismaihin, kuten esimerkiksi löyhempi testaaminen. Pohjois-Amerikassa otetaan dopingnäytteitä raveissa Suomea vähemmän, keskimäärin kaksi hevosta per ravit vuonna 2018, josta määrä on laskenut. Se tietysti antaa tilaa harmaan alueen käyttämiseen pohjoisamerikkalaisessa raviurheilussa paljon enemmän.

Keskustelut kanadalaisten valmentajien ja eläinlääkärin kanssa ovat ravistelleet kuitenkin katsomustani siitä, onko meidän pohjoismaalaisten paksulla tussilla vedetty neljän vuorokauden nollatoleranssi-viiva kaikkiin injektioihin ja lääkeaineisiin aina täysin hevosen hyvinvointia tavoitteleva.

Esimerkiksi minua mietityttää allergialääkkeet, joista Suomessa viime vuosina on jaettu useita varoaikarikkomuksia. Enkä puhu nyt kortisonivalmisteista, vaan ihan käsikauppapillereistä, joilla vain halutaan helpottaa hevosen oloa siitepölyaikaan ja hoitaa vaikkapa pahoja ötökänpuremia. Onko hevosen tai ponin edun mukaista, ettei se neljän vuorokauden aikana ennen kilpailua saa käyttää näitä, jos se muuten on täysin kilpailukuntoinen ja terve? Siitepölyallergiselle hevoselle se on käytännössä “tappotuomio” menestykselle raviuralla, kun kesäaikaan ei voi useampaan kuukauteen kilpailla tästä varoajasta johtuen.

Esimerkkejä löytyy muitakin. Vatsahaava on yleinen riesa nykyajan hevosilla johtuen elinolosuhteiden muutoksista ja myös yksinkertaisesti siitä, että sitä diagnosoidaan nykyään rutiinisti, ihan sellaisillakin hevosilla joilla ei tehdä yhtään mitään, mutta erityisesti se on kilpahevosten vaiva. Lämminverisillä ravihevosilla vaiva on hyvin yleinen, noin 45 prosenttia kaikista ravihevosista sairastaa jonkin asteista vatsahaavaa ja riski kasvaa mitä kovemmassa käytössä hevonen on. Verrattuna levossa olevia lämminverisiä aktiivisesti kilpaileviin, aktiivisesti kilpailevilla on 95 prosenttia suurempi mahdollisuus saada vatsahaava (Dionne ym. 2003). Suomessa kaikilla vatsahaavalääkkeillä varoaika on neljä vuorokautta, jonka vuoksi vatsahaavan saanut hevonen eli noin joka toinen ravihevonen, kärsii useamman päivän sekä kilpailupäivän vatsahaavastaan koska sitä ei saa lääkitä sitä varten. Pohjois-Amerikassa vatsansuojalääkkeille varoaika on käytännössä 24 tuntia.

Vatsansuojalääke ei paranna hevosen suoritusta - ellei hevonen kärsii vatsahaavasta. Kun vatsahapot eivät hölsky ja kirvele mahalaukussa, tottakai hevonen suorittaa paremmin. Jos näiden lääkkeiden käyttäminen sallittaisiin kaikille, kaikki olisivat samalla viivalla ja hevoset voisivat hyvin ja pystyisivät juoksemaan terveempinä. Voidaan toki vedota siihen, että pitää tehdä kaikkensa, ettei hevonen saa vatsahaavaa, mutta kovassa valmennuksessa olevalla hevosella se on lähes mahdotonta vaikka kuinka yrittää. Kun hevonen juoksee (ravaa tai laukkaa) kovaa, vatsahapot hölskyvät väkisin ja aiheuttavat ärsytystä. Oikeanlaiset olosuhteet hevoselle ja optimoitu ruokinta auttavat, mutta eivät välttämättä ikinä poista vatsahaavaa täysin.

Kuulopuheita löytyy myös kaksipäiväisten suurkilpailujen väliyönä suonensisäisesti nesteytetyistä hevosista. Itse en tätä tuomitse, siinä on ajateltu vain hevosen parasta, että se pystyy suoriutumaan maailman kovimmasta ravikilpailusta ja vielä seisoo jaloillaan seuraavanakin päivänä. Nykysäännöillä se vaan katsotaan Pohjoismaissa dopingiksi. Pohjois-Amerikassa kilpahevosen saa nesteyttää vielä kaksi vuorokautta ennen kilpailua, joka optimoi hevosen nesteytystilan varmistaen, että se suoriutuu kilpailusta sen hetkisessä kunnossa parhaalla mahdollisella tavalla ja nopeuttaa hevosen palautumista kilpailun jälkeen. Meillä Suomessa varoaika tähän on neljä vuorokautta johtuen siitä, että tässä yhteydessä hevoselta kanyloidaan kaulalaskimo, ja kaikki injektiothan ovat kiellettyjä neljä vuorokautta ennen kilpailua, vaikka itse injektoitu neste ei olisi dopingia. Eläinlääkärin kanssa keskusteltuani ajatukseni siitä vahvistui, että neljä vuorokautta ennen kilpailua nesteytetty hevonen ehtii hikoilemaan ja virtsaamaan kaiken nesteytyksen pois, joten siitä ei siis käytännössä ole hyötyä kilpailemisen kannalta, ellei hevonen ole ollut kovin kuiva jo ennen nesteytystä.

Näihin asioihin liittyy aina hankalia eettisiä kysymyksiä koko hevosurheilusta. Aina voidaan sanoa, että no pitääkö urheilla jos se aiheuttaa kuivumista, vatsahaavoja tai jos hevonen on siitepölyallergikko? Kuitenkin niin kauan kun meillä on hevosurheilua, mielestäni meidän pitäisi pyrkiä miettimään ensisijaisesti hevosen hyvinvointia myös lääkeainevaroaikojen kannalta. Minä ainakin haluan että hevoseni voi hyvin joka tilanteessa, oli se ravihevonen tai puskaratsu.

Viitteet:

Dionne ym. 2003, Gastric ulcers in standardbred racehorses: prevalence, lesion description, and risk factors.

Association of Racing Commissioners International -tiedote

Kirjoittaja on hevosenomistaja sekä harrastajavalmentaja, joka työskentelee lääketestauksessa.