Turun Toto75-karonkan kärjessä hieno tahtojen taisto
"Armoa ei aneltu eikä annettu."
Näin ratkesi Pohjoismaiden mestaruus: sisäradan Lissun Eerikki taisteli tiukasti vastaan Ari Moilasen ohjastamana, mutta lähempänä kameraa oleva Joriini vyöryi edelle Hannu Hietanen kannustajanaan. Kuva: Suomen Hippos / Hanna Närhinen1. Joriini
Pohjoismaiden mestaruudesta käytiin kovavauhtinen kamppailu, joka huipentui kahden suomenhevoshuipun periksi antamattomaan tahtojen taistoon. Joriini vyöryi hiuksen hienosti ensimmäisenä maaliin, vaikka Lissun Eerikki kontrasi parhaansa mukaan.
Lähtö oli kokonaisuutenakin kovatasoinen. Kärkiparin takana Vixus kesti upeasti kolmanneksi, vaikka joutui avaamaan 15-kyytiä ja pitämään kovan matkavauhdin senkin jälkeen. Toisena poimintana Evartti ansaitsee täydet pisteet noustuaan laukan jälkeen vielä viidenneksi.
2. Pöylefanten
Antti Teivainen ja Jorma Kontio päästivät kilpaa aivan takavuosikymmenien malliin. Armoa ei aneltu eikä annettu, kun Pöylefanten ja Enon Vilppi pistelivät töppöstä toisen eteen. Pöylefantenin sykäisy ohi Enon Vilpin aivan loppumetreillä oli vakuuttava esitys.
3. Night Guard
Varsin vakuuttavaa jälkeä, taas kerran. Pahin vastustaja taipui paineen alla laukalle ensimmäisessä kurvissa ja sen jälkeen kaikki oli selvää. Raamikas ruuna on voittanut tällä kaudella 11 kertaa 13 yrityksellä. 5-vuotiaan koko uran saldo tähän mennessä on 19 starttia, 17 voittoa ja 2 kakkosta! Ja voittoja tulee vielä lisää.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

