Ari-Pekka Pakkanen valmentajaksi Ypäjän Hevosopistolle
Ypäjän Hevosopiston ammattivalmentajaksi on valittu Ari-Pekka Pakkanen, joka on ollut tänä vuonna esillä erityisesti ME-ravuri Hotshot Lucan valmentajana.
Hevosopiston ammattivalmentajan paikkaa haki tiedotteen mukaan lähes kaksikymmentä henkilöä. Heidän joukostaan ammattivalmentajaksi valittiin 55-vuotias Ari-Pekka Pakkanen, joka pitää parinkymmenen ravurin tallia Ylöjärvellä.
Pakkasen tallin kirkkain tähti tällä hetkellä on 3-vuotias ME-ravuri ja moninkertainen suurkilpailuvoittaja Hotshot Luca. Se tienasi kolmivuotiskaudellaan lähes 200 000 euroa.
"Ypäjällä avautunut valmentajanpaikka oli houkutteleva tilaisuus päästä osaksi vahvaa organisaatiota. Hevosopistolla on valmiit, toimivat valmennusolosuhteet sekä hyvät etäisyydet radoille Forssaan, Tampereelle ja Turkuun, Ari-Pekka Pakkanen kertoo tiedotteessa.
Ypäjän Hevosopisto on ylläpitänyt koulutustoiminnan ohella ammattitallia useamman vuoden, ja nykyisen valmentajan Ilkka Korven sopimus päättyy vuodenvaihteessa. Pakkanen aloittaa tammikuun alussa tutustumisen uuteen työpaikkaansa. Talli toimii opiskelijoiden oppimisympäristönä, mutta kyse ei ole varsinaisesta opetustehtävästä.
"Hevosopiston tavoitteena on kouluttaa alalle parhaita ammattilaisia. Yhteistyö Aripekan kanssa tukee erinomaisesti koulutustoimintaa. Odotamme paljon alkavalta yhteistyöltä ja toivomme, että valmentajavalinta miellyttää tallimme asiakkaita", Hevosopiston toimitusjohtaja ja rehtori Pauliina Mansikkamäki kertoo tiedotteessa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

