Kirja-arvio: Kuninkuusravien 100-vuotisjuhlakirja ei jää instituutionsa vangiksi

Maailman parhaat Kuninkuusravit -kirja kertoo instituution asemaan nousseesta tapahtumasta. Kuvituskuvassa kirjan kannen lisäksi viime vuoden kuninkaalliset Lumi-Oosa ja Parvelan Retu. Kuva: Elina Paavola, Maailman parhaat Kuninkuusravit, koonnut: Aatu Jaakkola

100 vuotta järjestetyt Kuninkuusravit ovat saaneet oikeutetusti juhlakirjan. Se ei ole tavanomainen historiikki vaan sujuvasti luettava ja monipuolisesti kuvitettu tietokirja, josta riittää luettavaa niin keskeisen ravikilpailun hyvin tunteville kuin lajista vasta viehättyneille.

Kirjan lähtökohta on haastava: Kuninkuusravit on instituutio. Se on paitsi vuoden merkittävin ravikilpailu myös kansanjuhla, joka kerää kävijöitä muistakin kuin alan ammattilaisista ja ravien säännöllisistä seuraajista. On vaikea koota tietokirja, joka valaisee näitä molempia puolia ja lisäksi tuo esiin sen merkittävän roolin, joka Kuninkuusraveilla on elävänä ja kehittyvänä osana suomalaisten ja suomenhevosen, kansallisrodun suhdetta.

Kirjan tekijät ovat tässä haastavassa tehtävässä onnistuneet tavalla, joka kuuluu ehdottomasti ehdokkaiden joukkoon valittaessa vuoden parhaita tieto- ja/tai urheilukirjoja.

Maailman parhaat kuninkuusravit on kirjoittanut Ville Toivonen. Kuva: Maailman parhaat Kuninkuusravit

On selvä, että kirjaa tehtäessä jouduttiin tekemään rajauksia siihen, mitkä hevoset ja ketkä näiden hevosten taustajoukoista pääsivät esiin. Ihan oman tarinansa olisi esimerkiksi ansainnut Raineri Puikkosen tapainen sisukas yrittäjä, jonka rooliksi jäi useampana vuonna lahjakkaiden eri hevosten kanssa se välttämättömän kakkosen tai kolmosen osa.

Hevosenhoitajan työtä olisi voinut myös nostaa, sillä siinä nähdään usein ennen kaikkea naisten osuus tiimeissä, jotka aina huippusuoritusten takaa paljastuvat. Toisaalta tätä paikkaa onnistuneesti se, että harvat kuninkaallisiin palkintoseremonioihin valmentajana ja/tai ohjastajana yltäneet naiset (Elina Kylämäki ja Leena-Maija Rintamäki / Pette sekä Aila Wägg / Viluma) pääsevät esiin omilla tarinoillaan.

Esiin ovat ylipäätään päässeet ennestään tuttujen ”kunkkarilegendojen” lisäksi monet vailla suurta huomiota jääneet hevoset ja ihmiset, jotka ovat piirtäneet omat merkkipaalunsa lajiin ja tapahtumaan.

Hienosti piirtyy myös esiin se, kuinka suomenhevonen on ravihistoriansa aikana yhdistänyt niin sukupuolia, -polvia kuin eri kansanryhmiä. Nykyisessä vahvojen jakolinjojen maailmassa ystävyys suomenhevoseen on erityisen tärkeä yhdistävä tekijä.

Toinen keskeinen ansio on, ettei kirjassa jäädä hymistelemään instituution edessä vaan pohditaan kuninkuusravisääntöjen muutosta läpi aikojen. Mukaan on siksi nostettu kokonaisuudessaan yksi luku edellisestä, vuonna 2006 ilmestyneestä kuninkuusravikirjasta. Sen on kirjoittanut arvostettu ravitoimittaja Jouni Aalto, joka kuuluu tämän teoksen kirjoittajan Ville Toivosen ammatillisiin esikuviin.

Toivonen jatkaa sääntömuutosten analysointia omana lukunaan tämän hetken valossa erittäin ansiokkaasti. Keskeisin kysymys liittyy hevosen hyvinvointiin, joka on nykyisessä yhteiskunnassa vahvasti esillä. Suomenhevonen on paitsi nopea ja varma oikein valmennettuna myös hyvin kestävä hevonen, kuten Aalto määrittelee rodun tärkeimmät ominaisuudet rankassa kisassa. Kolme lähtöä kahdessa päivässä on yhdistelmä, jonka kohtuullisuutta on lajia tuntemattomille eläintenystäville vaikea avata varsinkin nykyajassa.

Niin Aalto aikanaan kuin Toivonen nyt muistuttavat, että Kuninkuusravien historiassa keskeistä on ollut muutos. Kilpailu ei siis ole muinaisuuden jäänne vaan sen oikeudenmukaisinta toteutustapaa on etsitty moneen otteeseen. Varsinaisen pääkilvan säännöt ovat osa tapahtuman vastuullista kehittämistä, ja niihin on hyvä miettiä ratkaisuja ennen kuin laji saa lisää ikävää julkisuutta osakseen.

Kirjan rakenne yhdistää vanhaa ja uutta. Luvuissa ei siis edetä tiukassa aikajärjestyksessä, mikä tekee siitä Ville Toivosen selkeän tekstin ja Eija Lampelan toimivan taiton kanssa kiinnostavasti etenevän.

Kuvitus nojaa joko kahden meritoituneen ravikuvaajan Juhani Länsiluodon, joka on vastannut myös kirjan kuvien käsittelystä, ja Anu Leppäsen otoksiin sekä heidän pitkäaikaisen työnantajansa, kirjan kustantaneen Hevosurheilu-lehden arkiston helmiin 1920-60-luvuilta.

Jos jotain voi kyseenalaistaa, on teoksen koko. Neliömallisena se antaa tilaa näyttäville kuville, eikä kirjasta myöskään isomman sivukoon ansiosta muodostu aivan järkäleen paksuista. Silti kirja on avattuna sen verran kookas, että sen lukeminen on vaikeaa muutoin kuin kunnonkokoisen pöydän ääressä.

Kokonaisuutena paketti tarjoaa varmasti uutta jokaiselle, oli sitten konkari tai suomenhevosen ja raviurheilun uudempi ystävä. Herkistymättä sitä tuskin pystyy lukemaan kukaan Kuninkuusraveja seurannut ja niistä paikan päällä nauttinut.

Itselleni silmiin piirtyi lukiessa yksi varhaisimmista kunkkarimuistoista: Forten ja Alo-Valon kamppailu vuonna 1970 sekä ennen kaikkea järkytykseni, kun juuri lukemaan oppineena luin isän Hevosviestistä uutisen suosikkini Forten menehtymisestä heti seuraavana keväänä kesken menestyksen. Mieleen nousi Evartti, joka nykyisen eläinlääketieteen ansiosta selvisi pahoista vatsan ongelmista ja kamppailee tällä viikolla neljännestä kuninkuudesta.

Lopun kattavan tilasto-osuuden soisi irrotettavan verkkoon erilliseksi palveluksi, niin arvokas tiedonlähde se on.

Juhlakirjan tilaajalle Suomen Hippokselle ja sen tytäryhtiölle voi antaa lisäksi pisteet siitä, että myyntihinnasta menee viisi euroa raviurheilun nuorisotoiminnalle.

Ville Toivonen: Maailman parhaat Kuninkuusravit. 264 sivua. Suomen Hevosurheilulehti Oy. Ilmestyy 26.7. Hinta 48,90 e.