Ravivihje: Maistuvilla potinräjäyttäjillä kohti Toto86-kierrosta
Lindesberg toimii tällä viikolla Ruotsin Toto86-pelin areenana. Peliaika päättyy kello 20.20.
Björn Goop ohjastaa ja valmentaa vihjesysteemin varmaa Apollo Creediä kuudennessa Toto86-kohteessa. Kuva: Terhi Piispa-HelistenKierros vaikuttaa etukäteen katsottuna mukavan selväpiirteiseltä. Joka lähdössä on kuitenkin useampi alipelattu merkki, jonka johdosta vihjesysteemin varmavalinnoissa riitti haasteita. Lopulta vihjesysteemissä onkin tällä kertaa ainoastaan yksi varma.
Päivän varma
Apollo Creed (T86-6) kohtaa tällä kertaa sopivan vastuksen ja ori voittanee suurella todennäköisyydellä, mikäli se vain malttaa tällä kertaa kulkea ravia. Kausiavauksessa hevonen otti laukan loppukaarteessa. Viimeksi ori kulki ravia ja tuloksena oli komea voitto johtavan rinnalta vahvan esityksen päätteeksi. Valjakolla on loistavat saumat päästä etenemään keulapaikalle, mistä se olisi liian kova luu lyötäväksi.
Päivän potinräjäyttäjät
Goodlookin’ Pepper (T86-1) on tehnyt kerta toisensa perään hienoja esityksiä ja ruuna on jäänyt aivan liian unohdetuksi ainoastaan neljän prosentin peliosuudellaan. Toukokuun voittojuoksussa hevonen hallitsi keulapaikalta tapahtumia varmoin ottein ravaten hyvän tuloksen Årjängin kaviouralla. Toissa kerralla ruuna teki nappireissun päätteeksi hyvän esityksen ollen maalissa toinen. Viimeksi valjakko juoksi sisärataa pitkin, kunnes edessä väsyi hevonen eteen. Sen jälkeen ulkoratoja lopulta jopa viidettä rataa pitkin kirinyt Goodlookin’ Pepper tuli hyvällä tyylillä perille saakka.
Orlando (T86-7) on jäänyt sekalaisen taulun johdosta aivan liian pienelle huomiolle, mikä ei tee ollenkaan oikeutta tamman kyvyille. Viime kaudella tamma voitti muun muassa Tammaderbyn karsinnan ravaten 12,1-tuloksen täydellä matkalla. Sen lisäksi hevonen karsi itsensä Breeders Crownin finaaliin. Tamma palasi pitkältä tauolta pari viikkoa sitten Gävlessä ollen vielä taukotukkoinen, vaikkei sitäkään esitystä sovi millään muotoa moittia. Tamma oli haastavan tehtävän edessä joutuessaan kirimään ulkoratoja pitkin viidennestä parista ulkoa. Startti alla nähtäneen varmasti vielä parempaa Orlandoa.
Vihjesysteemi
5,3,6 (9,8)
3,5,7,2,12 (11,10)
5,3 (6,9)
9,7,6 (10,1)
7,8,9,3 (11,5)
7 Apollo Creed (12,5)
7,9,10 (11,6)
7,5,1 (6,3)
3240 riviä - 97,20 euroa
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat


