
Bollnäsissa tarjolla paikka Elitkampeniin – ”Kaikki pääsevät varmasti lähtemään eturivistä”
Bollnäsissa ajetaan huhtikuun 25. päivä mailin kisa kylmäverisille ja suomenhevosille. Voittaja kutsutaan Elitkampeniin.
Antti Ojanperän valmentama Evartti voitti toissa vuonna Elitkampenin Santtu Raitalan ohjastamana. Kuva: Terhi Piispa-HelistenElitloppet-sunnuntaina ajettava kylmäveristen Elitkampen on miljoonan kruunun ykköspalkinnolla suuripalkintoisin suomenhevosten ja kylmäveristen yksittäinen lähtö. Lähtöön otetaan mukaan 10 osallistujaa.
Kaksi osallistujaa Norjasta, Ruotsista ja Suomesta saavat kutsun ennakkoon. Tämän lisäksi Finlandia-sunnuntaina ajettavan Erkon pokaalin voittaja lunastaa paikan Solvallan suurkilpailuun. Ennen Vermoa kylmäverisillä ja suomenhevosilla on mahdollisuus lunastaa paikka Elitkampeniin Bollnäsin avoimesta lähdöstä huhtikuun 25. päivä.
Bollnäsin raviradan johtaja Stefan Samuelsson toivoo suomalaisedustusta 150 000 kruunun ykköspalkinnolla ajettavaan lähtöön.
”Emme ota lähtöön kuin kahdeksan hevosta, eli kaikki osallistujat pääsevät varmasti lähtemään eturivistä. Vermossa on juostavana matkana 2100 metriä, kun meillä juostaan mailin matka. Viime vuonnahan Hissun Turbo oli mukana Suomesta”, Stefan Samuelsson kertaa.
Reilut 260 kilometriä pohjoiseen Tukholmasta sijaitseva rata nousi viime toukokuussa useimpien suomalaisten raviharrastajien tietoisuuteen. Öystein Tjomslandin Weikko juoksi juuri Bollnäsissa toukokuun lopulla kauden avausstartissaan huiman tuloksen 19,9a. Stefan Samuelssonille Weikon esitys oli jotakin aivan erityistä.
”Se juoksu jää kyllä ikuisesti mieleen. Harvoin tuollaista sooloa pääsee todistamaan paikan päältä”, tunnelmoi Bollnäsin johtaja.
Emilia Levula (vas.) ja Pekka Lillbacka seurasivat paikan päällä Bollnäsissa viime vuonna Weikon huimaa esitystä. Kuva: Kaj NärhinenWeikon viime vuonna voittama lähtö oli perinteikäs neljävuotiaiden kylmäveristen Prinsessa Madeleinen pokaali -lähtö. Tänä vuonna suomenhevoset eivät pääse mukaan kyseiseen lähtöön. Stefan Samuelssonin mukaan lähdön avaaminen suomenhevosille aiheutti paljon kritiikkiä kylmäveripiireissä.
”Me olisimme mielellään pitäneet lähdön auki edelleen myös neljävuotiaille suomenhevosille. Mutta saatu palaute on vaikuttanut päätökseen sulkea lähtö jälleen suomenhevosilta”, harmittelee Stefan Samuelsson
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat




