
Jänne repesi olkapäästä - menestysvalmentaja sairaslomalle
Salient Arrow on pitänyt Tom Erikssonin tallin otsikoissa valmentajan itsensä ollessa sivussa päivittäisestä valmennuksesta. Kuva: Anu LeppänenVermon ratavalmentaja Tom Erikssonin tapaturmaisesti loukkaantunut olkapää leikataan ensi tiistaina.
Haaveri sattui, kun Eriksson talutteli varsaa pihalla. Alkuun se vaikutti täysin harmittomalta.
"Varsa vaan vähän rykäs, ja sen jälkeen olkapää ei enää halunnut liikkua. En voinut nostaa kättä kyynärpäästä ylöspäin", Tom Eriksson kuvailee.
Kun vamma ei lähtenyt paranemaan, olkapää magneettikuvattiin viime perjantaina, ja Erikssonin alkuviikosta saamat tulokset olivat karua kuultavaa.
"Yksi jänne revennyt kokonaan irti, yksi 2/3-poikki, yhden ulkoreunat revenneet ja yhdessä vielä jotain muuta", hän listaa.
"Ensi tiistaina leikataan, ja sairasloma on edessä, mutta sen pituudesta ei ole vielä tietoa. Se selviää leikkauksen jälkeen."
Tallin ajovahvuudesta Eriksson on ollut poissa heti haaverista lähtien, joten tallirutiinit on jo järjestetty uusiksi.
"Olen työnjohtopuolella, ja työntekijäni Jenna Leskiranta hoitaa ajamisen. Hänelle on hankittu tilapäistä ajoapua, ja Jauholan Tapi hoitaa kengitykset, joten talli pyörii ihan normaaliin tapaan."
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat


