Kone Illi on kovempi kuin on edes lupa toivoa

Jone Illi tietää, että esteet on tehty ylitettäviksi. Kuva: Carolina Husu

Jone Illi ratsasti tänä vuonna junioreiden EM-kilpailussa neljännelle sijalle, mikä oli ratsastajalle kirvelevä pettymys viime vuoden sensaatiomaisen voiton jälkeen.

Totta onkin, että voittajat ja mitalistit muistetaan. Lajia tuntevalle yleisölle Illin neljäs sija oli kuitenkin merkki siitä, että hän on kovempi kuin on edes lupa toivoa.

Esteratsastus on taitolaji, mutta se on myös itsevarmuuslaji ja välinelaji, ja kaikilla kolmella osa-alueella Illi on vahvoilla.

Viime vuonna Illi oli EM:issä melko nimetön haastaja, mutta nyt hän tuli kilpailuun aivan erilaisten paineiden kanssa. Hän ei antanut niiden haitata yhtään.

Esteratsastus perustuu hevosen laukka-askelten säätelyyn, ja ratsastajan itsevarmuus on luottamusta siihen, että ne säädöt tulevat onnistumaan. Usein esteiden noustessa ja panosten kovetessa ratsastaja alkaa niin sanotusti puristaa mailaa, eli nyppiä ohjista hevosta taaksepäin tai työntää sitä kohti esteitä. Silloin rytmi ja flow katoaa, ja tulee virheitä. Tänä vuonna kohti kultaa edenneelle irlantilaiselle ratsastajalle kävi juuri niin. Piti tulla kulta, mutta tulikin kahdeksan virhepistettä ja kahdeksas sija.

Illiltä kullan vei typerä veteen astuminen. Hän ratsasti vedelle eleettömästi – jälkiviisaasti sanottuna turhankin eleettömästi – sillä vesihauta on este, jonka Eolita on aina hypännyt tarkasti. Itsevarmuutta on antaa hevosen tehdä oma tehtävänsä, mutta nyt hevonen teki pienen, kalliin virheen.

Haasteita esteratsastukseen tuovat myös epäonnistumiset. Kun Illi ja Eolita L kaatuivat syksyllä Helsinki Horse Show´n 150-luokassa, moni lajia tunteva ajatteli, että mahtavatko nuo kumpikaan enää ikinä palata entiselle tasolleen. Olisi ollut aivan mahdollista, että kaatumisen jälkeen aina isoa okseria lähestyessä molempien mielessä häivähtäisi ajatus, että taasko mennään nurin.

Niin ei käynyt. Palaaminen otti aikansa, mutta IIli ja Eolita nousivat nopeasti takaisin, mikä kielii molempien vahvasta mielestä ja viisaasta valmentautumisesta.

Entä miten on huippukalliiden välineiden, eli hevosten laita jatkossa? Jone Illin ja Eolita L menestys kertoo siitä, että esteratsastuksen taika on eurojakin tärkeämpää. Eolita L oli ostettaessa tavallinen, tavallisen hintainen hevonen. Hinnassa oli viisi numeroa, eikä ensimmäinen ollut kovin iso. EM:issä suurin osa hevosista, ehkä melkein kaikki, olivat ainakin kymmenen kertaa kalliimpia.

Lajipiireissä Jone Illin lempinimi on Kone Illi, mikä kertoo hänen suoritusvarmuudestaan. Odotettavissa on hyviä aikoja. Kun ratsastajalla on sellainen fiilis, taito ja pää kuin Illillä, hän tulee jatkossakin löytämään alleen hevosia mestaruuskisoihin, koska hyvät hevoset laitetaan ratsastettavaksi hyvälle ratsastajalle.