Pelikohteina Uruguay, Marokko ja Puola – mitä Veikkaus oikein suunnittelee?
Äkkiseltään katsottuna hevospelien tarjonta täysin oudoista maista tuntuu järjettömältä puuhastelulta. Ilmoituksen takana on yhä jatkuva taistelu totopelaajien sieluista.
Veikkauksen kansainvälinen hevospelitarjonta on monipuolistumassa hämmentäviin mittasuhteisiin. Kuva: Elina PaavolaVeikkaus ilmoitti maanantai-iltana lisäävänsä ravi- ja laukkakohteita uusista ulkomaisista kohteista. Ilmoitus tuntuu hieman yllättävältä, sillä kotimainen peliyhtiö kertoi aikaisemmin tänä vuonna panostavansa erityisesti kotimaiseen ravitarjontaan.
Uusia hevospelikohteita tullaan Veikkauksen mukaan tarjoamaan Argentiinasta, Chilestä, Brasiliasta, Uruguaysta, Japanista, Marokosta, USA:sta, Itävallasta, Belgiasta, Saksasta, Alankomaista, Puolasta, Sveitsistä, Espanjasta, Iso-Britanniasta, Irlannista sekä Yhdistyneistä arabiemiraateista, missä kisataan Dubai World Cup.
Tuskin Veikkauksessakaan kukaan vakavissaan odottaa, että mainittujen alueiden hevosurheilulla olisi mitään merkitystä yhtiön pelikatteeseen.
Uudistuksen varsinaisena tavoitteena lieneekin valmistautuminen Suomen rahapelimarkkinoiden avautumiseen. Kun Veikkauksen monopolia puretaan, hevospelaaminenkin siirtyy lisenssi- eli monilupajärjestelmään näillä näkymin vuoden 2027 alussa.
Tuolloin hevospelaamisen kortit jaetaan uudelleen. Veikkauksen haastajaksi siihen markkinaan tulee ravikeskusjärjestö Suomen Hippoksen yhdessä ruotsalaisen ravipelijätti ATG:n kanssa perustama peliyhtiö Hippos ATG, jonka vetonaulana ovat Ruotsin ravipelikohteet.
Uusi peliyhtiö pyrkii valtaamaan 2027 alkaen leijonanosan Suomen hevospelimarkkinoista.
MT Hevosten haastattelemien asiantuntijoiden mukaan ATG Hippos tulee tässä myös pian onnistumaan. Kun merkittävämpiä pelaajia alkaa siirtymään uudelle peliyhtiölle, massa seuraa mukana.
Veikkauksen tarjonta on tulos yhteistyöstä ranskalaisen peliyhtiön PMU:n kanssa. Ei ole tiedossa, onko Veikkaus sopinut Euroopan suurimmen toto-operaattorin kanssa muunlaisesta yhteistyöstä. PMU:n poolit tulevat olemaan joka tapauksessa Veikkaukselle tärkeitä siinä vaiheessa, kun ATG:n poolit kaikella todennäköisyydellä eivät ole enää sen saatavilla.
Loppujen lopuksi kyse on hevospelaajien hyvin halutusta asiakasprofiilista. On aikaisemminkin todettu, että raveja pelaavat asiakkaat ovat innokkaita myös muiden rahapelien suhteen.
Tavallisen hevosurheilua seuraavalle kuluttajalle esimerkiksi Casablancan laukkakisat Marokosta ovat täyttä hepreaa. Minkäänlaista liiketaloudellista merkitystä näistä vaihdoista ei odottaisi löytyvän.
Ammatikseen tai puolivakavasti pelaavat asiakkaat voivat kuitenkin osallistua eksoottisten maiden peleihin silloin, kun etua on tarjolla. Australian raveista Veikkaukselle pelasi uskollinen ryhmä asioista selvillä olevia tahoja, jotka vertailivat ulkomaisten toimijoiden kiinteitä voittajakertoimia pohjoismaisen poolin T4-peliprosentteihin.
Veikkauksella on ravipelien Suomen kuvaoikeudet vuoteen 2030 asti, mutta yhtiöllä on kova tarve keksiä muita vastavetoja Hippos ATG:lle.
Loppujen lopuksi kyse on hevospelaajien hyvin halutusta asiakasprofiilista. On aikaisemminkin todettu, että raveja pelaavat asiakkaat ovat innokkaita myös muiden rahapelien suhteen.
Veikkauksen toiminnasta on tässä vaiheessa vaikea löytää jatkumoa. Yhtiö yrittää löytää keinot, jolla se pärjäisi hevospelimarkkinoilla myös vuodesta 2027 eteenpäin. Selkeä strategia tuntuu olevan vielä hakusessa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat









