Tom Erikssonin olkapää leikattiin - sairasloman kesto hahmottui
Tom Eriksson on ollut Vermossa tuttu näky jo monta vuotta, vaikka mies on vaikuttanut urallaan muuallakin. Kuva: Ville ToivonenTom Erikssonilla on edessä pitkä tauko hevosten ajamisesta, mutta tallin toiminta pyörii normaaliin tapaan.
Ravinetti uutisoi viime viikolla Tom Erikssonin loukanneen tapaturmaisesti olkapäätään ja joutuvan tällä viikolla leikkaukseen. Operaatio sujui hyvin.
"Kaksi jännettä oli irti ja kaksi revennyt, mutta leikannut kirurgi sanoi, että kyllä siitä ilman ihmeellisiä takapakkeja vielä ihan toimiva olkapää tulee", Tom Eriksson raportoi.
Hevosten ajamiseen tulee väkisinkin vähintään 2.3 kuukauden tauko.
"Käsi on kuusi viikkoa kantositeessä, mutta jo kolmen viikon päästä alkaa fysioterapia. Liikettä on hyvä alkaa saada mahdollisimman pian", Eriksson tietää.
Talli jatkaa voittovireessä
Tom Erikssonilla on olkapäävammoista aikaisempaakin kokemusta, sillä oikea olkapää jouduttiin leikkaamaan samantyyppisen haaverin seurauksena kymmenisen vuotta sitten. Nyt kovia koki vasen olkapää.
"Kuntoutuksessa pitää välttää kaikkea sellaista, missä voi tulla äkillisiä liikkeitä. Talikkoon on siksi turvallisempaa tarttua kuin hevosen ohjiin."
Tallin rutiinit Eriksson on jo ehtinyt järjestää toimivasti uusiksi.
"Ajovastuu on nyt Jenna Leskirannalla, ja kaikki toimii niin kuin tähänkin asti. Ellei paremminkin, niin kuin keskiviikkona nähtiin", valmentaja kehaisee.
Vermon T65-kierros päättyi Erikssonin tallin Daddy Boyn vakuuttavaan voittoon.
Linkki uutiseen: Jänne repesi olkapäästä - menestysvalmentaja sairaslomalle
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat


