Milliondollarrhyme tähtää neljännen kerran Elitloppetiin – valmentaja Fredrik B Larsson ei lämpene keväiselle Suomen-visiitille
"Ruuna on allround-hevonen. Kaikki matkat mailin kiihdytyksestä 2 875 metrin Vincennesin lähtöihin sopivat sille sen ollessa kunnossa”, valmentaja kiittelee.
Fredrik B Larsson oli viime kerralla Finlandia-ajossa lähinnä matkustajan roolissa, kun Milliondollarrhyme oli liian innokas. Tämän kevään suuri maali on Elitloppet. Kuva: Terhi Piispa-HelistenSolvallan keskiviikkoillan ravien yksi helmistä on eittämättä Nuncion lähtö (V86-6), jossa iskee yhteen useampi Ruotsin parhaimmistoon kuuluva lämminverinen. 100 000 kruunun ykköspalkintoa tavoittelevat muun muassa Admiral As, Forfantone Am, Missle Hill, Wild Love sekä kautensa avaava Milliondollarrhyme. Suomalaisväriä lähtöön tuovat Jonna Irrin Majestic Man sekä Katja Melkon Mr Golden Quick.
Kahdeksanvuotiaaksi kääntynyt kolminkertainen Elitloppet-osallistuja Milliondollarrhyme päätti viime kautensa kakkossijaan Vincennesissä uuden vuoden aattona. Valmentaja Fredrik B Larsson on tyytyväinen talvikuukausien sujumiseen tähtihevosensa kanssa.
”Se sai olla viikon verran helpommalla tultuaan alkuvuodesta takaisin Ruotsiin. Sen jälkeen olemme päässeet valmentamaan sitä suunnitellusti.”
Larsson uskoo huippuruunan olevan heti hyvässä iskussa kolmen kuukauden tauolta. Lähtökohdat eivät voisi olla juurikaan paremmat keskiviikolle. Ulf Ohlssonin ohjastama Milliondollarrhyme kiihdyttää täydelle matkalle kolmosradalta lähtöauton siivekkeiden takaa.
”Mielestäni sen kuuluu olla heti kauden avauksessa mukana kärkikamppailussa. Ruuna on allround-hevonen. Kaikki matkat mailin kiihdytyksestä 2 875 metrin Vincennesin lähtöihin sopivat sille sen ollessa kunnossa.”
Solvallan startin jälkeen Larsson valinnee Rommen pääsiäissunnuntain kultadivisioonan ja pääsiäisen jälkeisen Solvallan keskiviikon välillä. Finlandia-ajo ei suomalaisen raviyleisön harmiksi kuulu ohjelmaan tänä keväänä.
”Ruuna kuumeni jostakin syystä viime kevään Finlandiassa. En tiedä mikä tottunutta matkamiestä silloin hermostutti. Tänä vuonna pysymme kevään ajan Ruotsissa. Mitä mahdollisen Elitloppetin jälkeen tapahtuu, on avoinna. Mennään muutenkin startti kerrallaan.”
Neljäs Elitloppet-osallistuminen Miliondollarrhymen kanssa on Fredrik B Larssonin tavoitteena. Valmentaja ei ota asiasta kuitenkaan paineita.
”Viime vuonna jäimme Don Fanucci Zetin kanssa pussiin Elitloppet-karsinnassa. Uusi yritys Solvallassa olisi mieluinen asia. Toki hevosen on oltava sellainen, että saamme kutsun Elitloppetiin.”
Kahdesti neljänneksi Elitloppetin-finaalissa sijoittunut Milliondollarrhyme pystyy valmentajansa mukaan nipistämään 1.09,2a-ennätyksestään.
”Viime vuonna ruuna voitti Rättvikissä elokuussa 1.09,5a tuloksella. Silloin ohjaksissa ollut Erik Adielsson sanoi ruunalle jääneen vähintään puolisen sekuntia varaa.”
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat


