
Jone Illille hattutemppu – ”Lähdin voittamaan, ja se toimi”
Esteratsastaja Jone Illi pyyhki lattiaa maailmantähdillä Helsinki International Horse Show’n sunnuntaiaamun 145-tason aikaluokassa.Denis Lynchin ja Katjan radan jälkeen Jone Illi tosin vielä löi polveensa ja ajatteli, että ettei irlantilaista pysty voittamaan. Silti hän päätti yrittää, eikä lopulta siinä tullut edes kiire. Voittorahaa napsahti 7 250 euroa.
”Ajattelin, että that’s it, se oli niin nopea! Mutta totta kai lähdin yrittämään voittoa, tämä on kilpaurheilua”, Illi sanoi.
Suomalaisyleisö on tottunut odottamaan Illiltä voittoa. Ratsastaja kertoo, että hänelle tämä paine on vain hyväksi.
”Yleisö luo mulle itsevarmuutta. Tykkään, kun on paljon ihmisiä katsomassa.”
Viikonlopun aikana Illi otti kaksi yhden tähden voittoa Starlightilla, Caprivilla voiton ja kaksi viiden tähden sijoitusta sekä Celtas Quillianilla yhden sijan ja koko kilpailurupeaman ainoan pudotuksen elämänsä ensimmäisessä viiden tähden 155-luokassa.
Caprivi (Carridam - Embassy I) on 11-vuotias tamma, jolla ei ollut kilpailtu kansainvälisesti, ennen kuin se tuli Saksassa Markus Beerbaumin talliin, ja Beerbaum laittoi sen Illin ratsastuslistalle.
Illille hevonen on erittäin mieleinen.
”Uskomaton hevonen! Vielä on opettelua ja hienosäätöä, mutta hieno fiilis olla sen selässä. Tosi varovainen, supertekniikka”, Illi tiivistää.
Kansainvälinen esteratsastus pyörii hevoskaupalla, mutta Illi ei mieti sitä, kuinka kauan Caprivi on hänellä.
”Se on mun työ. Kaikki hevoset, mitä saan, ovat plussaa. Mä menen sillä, mitä annetaan ja olen tyytyväinen”, hän sanoo ja painottaa olevansa Beerbaumilla oppimassa.
Nyt Illin kilpailukalenteri on tyhjänä.
”Markus teki uutenavuotena kalenterin, jossa oli kaikki kilpailut Helsinkiin saakka. Sen jälkeen on tyhjää, ei ole tietoa tulevasta”, Illi sanoo.
Maailmancup-kausi loppuu Helsingin kilpailuun, mutta seuraavalle Illi haluaa mukaan.
”Mulla on hyvä rinki hevosia”, hän sanoo.
Armeijaankin mies aikoo mennä.
”Mutta tänä vuonna ei viitsi vielä. Kyllä mä tykkään, että se on käytävä. Haen lykkäystä ainakin tämän vuoden, mutta en halua jättää sitä liian kauas”, Illi sanoo.
Yksi lähiajan suunnitelma hänellä kuitenkin on. Hän paljastaa, että rocktähtimäinen ulkoasu ei ollut suunniteltu.
”Parturiin seuraavaksi”, hän sanoo.
Suomalaisista myös Anni Hjerpe Callboylla ratsasti puhtaasti, ja ratsukko sijoittui yhdeksänneksi.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat








