Kommentti: Vermon toivo on kaatopaikassa
Kuinka tärkeäksi Espoon päättäjät kokevat ravitoiminnan säilyttämisen?Tieto Vermon vuokrasopimuksen päättymisestä tuli yllättävällä hetkellä ja yllättävällä tavalla, mutta isossa kuvassa asia ei yllättänyt. Yli 20 hehtaarin alue keskellä pääkaupunkiseudun kasvukeskusta ei tietenkään ole 2030-luvulla raviratakäytössä ainakaan ilman, että asia käydään perusteellisesti läpi.
Avaimet ovat alueen kaavoituksesta vastaavalla Espoolla. Vermon oljenkortena on, että vuokra-alue on osittain vanhaa Ison Huopalahden kaatopaikan aluetta. Saastuneen alueen on aiemmin kerrottu olevan noin kolmannes Vermon vuokra-alasta.
Raviurheilun Vermossa jatkumisen kannalta toivo lienee siinä, että alue olisi liian saastunutta ja kalliisti rakennettavaa.
Espoon kaupungin toimialajohtaja Olli Isotalo muistutti alueiden tarvitsevan muutakin kuin asuinrakentamista. Siltä osin vanha kaatopaikka-alue kääntyy Vermoa vastaan, sillä heti Vermon takana oleva Talinhuippu on kaatopaikan täyttömaa-aluetta.
Kun rajanaapurina on alue, jolle ei ainakaan voi rakentaa, kuinka tärkeäksi Espoon päättäjät mahtavat kokea ravitoiminnan säilyttämisen kaupunkia elävöittämässä?
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat



