Perttusella ei murtumia - ajokunto vielä epävarma
Tapio Perttunen raportoi yhteistyökuvioista Sagari AB:n kanssa: "Yksi hevonen myytiin, mutta yhteistyö jatkuu tiiviinä." Kuva: Ville ToivonenTapio Perttunen satutti itseään sunnuntaina Lahdessa, kun hänen ajamansa Oon Einar kuoli kilpailunsa jälkeen. Pidempää sairauslomaa Perttuselle ei todennäköisesti ole luvassa.
Uransa ensimmäisen startin juossut Oon Einar menehtyi kilpailunsa jälkeen yhtäkkiä. Oon Einarin kaatuessa maahan, Perttunen lensi rattailta tullen maahan olkapää edellä.
Perttunen jätti Jokimaan iltaravit kesken ja vietti illan tutkimuksissa Päijät-Hämeen keskussairaalassa. Tutkimuksissa olkapäästä ei kuitenkaan löytynyt murtumia.
"Pelkäsin, että solisluu olisi murtunut, mutta ei kuvissa löytynyt mitään", Perttunen kertoo. "Aika kipeä olen, mutta mitään vakavampaa ei tosiaan ainakaan pitäisi olla. Olkapää ja selkä ovat aika kipeät, mutta kunnon kipulääkkeet tietysti auttavat."
Tapio Perttusen olisi määrä ajaa kilpaa seuraavan kerran tiistai-iltana Teivossa.
"Katsotaan huomenna, mikä on tilanne. Tänään en ainakaan vielä mene kärryille, vaikka tallille tulinkin", Perttunen selvittää.
Kuusivuotias Oon Einar laukkasi alussa hylkäykseen, mutta Perttunen ajoi uransa avanneella hevosella opetusmielessä maaliin asti. Maalin jälkeen Perttunen ajoi radan ympäri ja oli kääntämässä Oon Einaria talliportin jälkeen ympäri, kun hevonen menehtyi.
"Sydänhommiahan nämä yleensä ovat. Se vielä vähän kiihdytti vauhtiaan ennen kaatumista, ja lensin ihan jonkinlaisella vauhdilla kärryiltä. Kurja juttu hevosen taustajoukoille, Oon Einar olisi ollut aika mielenkiintoinen hevonen."
Oon Einarin kuolemasta ja Tapio Perttusen loukkaantumisesta uutisoi sunnuntaina Hevosurheilu.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

