
- Loppi
Kaikista ei ole reen eteen
Martti Kantolan suomenhevosori Silvolan Hemminki sopii niin ratsuksi kuin ajohommiinkin.Martti Kantola toteaa, että varsan opettamisessa reen eteen hevosen luonteella on suuri merkitys ja se luonne tulee pitkälti suvusta. Varsan sopii olla vireä, kunhan se ei ole säikky, vaan suhtautuu asioihin uteliaasti.
”Kyllä tässäkin on jotain varsoja ollut, joiden kanssa ei voi ajatellakaan, että laittaa reen perään, kun niillä on niin säpäkkä luonne. Reen kanssa aisat välillä koskevat kylkeen, ja hevosen pitää oppia kääntymään reen kanssa”, hän muistuttaa.
Suomenhevosten ratsujalostuksessa on pitkään haettu näyttävää liikettä ja energistä ja reagoivaa luonnetta. Juoksijasuunnalla puolestaan nopeus on tietenkin valttikortti yli muiden. Viime vuosina suomenhevosissa on kuitenkin aiempaa enemmän alettu arvostaa myös monipuolisia harrastehevosia, joiden luonne on harrastajalle sopiva – ja jotka suopuvat reenkin eteen.
Silvolan Hemminki menestyi kouluradoilla, mutta se on elementissään myös talon töissä. Kun Kantola hoitaa metsiään, hän hakee Hemmingin kanssa puut sieltä, minne traktorilla ei uskalla mennä. Talvella mennään reellä, kesäksi on hankittu ruotsalaisen mallin juontokärryt.
”Tukkeja en tee, mutta polttopuurankaa”, Kantola kertoo.
Kantola painottaa, että ajotöihin hevoselle on hankittava juuri sopivat varusteet. Erityisesti hyvin sopivat länget olivat tärkeät, että lihaksisto pääsee kehittymään oikein ja vetäminen on hevoselle miellyttävää.
Aikanaan virtolainen, jo silloin ikämies Vilho Vartiamäki teki Hemmingille länget mittatilauksesta. Kun hän tuli sovittamaan niitä, Hemminki näytti hänelle raviaan tarhassa.
”Mies sanoi, että kyllä on hyvä hevonen mennyt hukkaan ratsuna”, Kantola naurahtaa.
”Siitä kyllä tykkään, se on iso ja kiltti johtajatamma, matriarkka.”
Ajotöihin Kantolalla on jo Hemmingille seuraaja katsottuna. Se on kaksi varsaa Hemmingistä tehnyt Rohkelikon Natalia (isä Ponuveikko, emänisä Pellervo).
Tapanina Lopella ajeltiin ensin Hemmingillä tallin väkeä, ja glögien jälkeen laitettiin kuusivuotiaaksi kääntyvä Natalia reen eteen. Myös se kulki peltoreitit moitteetta.
”Siitä kyllä tykkään, se on iso ja kiltti johtajatamma, matriarkka”, Kantola kuvaa ja kertoo uskovansa, että sen viimekesäisestä varsasta Kuuran Viljaanasta saadaan taloon kolmaskin rekihevonen.
Artikkelin aiheet - Osaston luetuimmat










