Ruotsin Toto75-karonkka: Önas Prince vakuutti Jägersron kultadivisioonassa
Ruotsin kaksipäiväinen Derby-viikonloppu käynnistyi Jägersrossa. Keulapäässä juosseet hevoset varastivat pääosat aivan kuten Jägersron muissakin viimeaikaisissa raveissa on totuttu näkemään.
Önas Prince sijoittui viime vuoden Derbyssä toiseksi Calgary Gamesin jälkeen. Tänä vuonna ori on tehnyt hienoa työtä avoimella huipulla osallistuen muun muassa Elitloppetiin. Arkistokuva. Kuva: Terhi Piispa-Helisten1. Önas Prince
Kasirata oli ainoastaan hidaste Önas Princelle. Per Nordströmin suojatti lähti reippaasti liikkeelle, mutta hieman yllättäen keulapaikalle ei ollut kuitenkaan asiaa. Harran Boko ja Kevin Oscarsson eivät halunneet päästää suosikkia keulapaikalle, joten Önas Princen kohtaloksi jäi paikka johtavan rinnalta. Kakkossuosikki Admiral As laukkasi ensimmäisessä kaarteessa. Loppukaarteessa suosikki sai otteen keulahevosesta ja pakeni tyylikkästi omille teilleen. Guzz Mearas kiri lopussa toiseksi. Per Nordström AB omistaa hevosen, jota myös valmentaa ja ohjasti Per Nordström.
2. Dear Friend
Viimevuotinen Seinäjoki Race -voittaja Dear Friend on juossut nyt kaksi starttia uudelta valmentajaltaan Marcus Lindgreniltä. Molemmat startit ovat päättyneet voittoon. Jägersrossa tamma lähti terävästi liikkeelle ja pääsi keulapaikalle saakka. Suosikki Kali Smart ilmestyi ulkopuolelle noin kierros ennen maalia, mutta ohi ei ollut mitään asiaa. Dear Friend voitti lopulta todella helposti.
Tamman voittotulos oli 12,6. Erik Adielsson ohjasti hevosta. Mauro Fantini omistaa hevosen nykyään J. Chunramin ja Stall Mary AB:n kanssa. Stall Mary AB omistaa muun muassa huippuori Hail Maryn.
3. Zorro Wind
Hopeadivisioonassa nähtiin suosikin komea keulasoolo. Zorro Wind lähti auton takaa niin terävästi liikkeelle, että se eteni suoraan keulapaikalle, mistä Örjan Kihlström myös luonnollisesti ajoi. Hipster AM juoksi keulahevosen ulkopuolella, mistä hevonen tsemppasi kolmanneksi. Toto Barosso kiri lopussa toiseksi, mutta Zorro Wind oli jo mennyt menojaan. Alessandro Gocciadoro valmentaa hevosta. Omistaja on Guida Edoardo.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat



