
Kovan onnen tyttö vei ensimmäisen Tammaderbyn
JYVÄSKYLÄ. Historian ensimmäisessä suomenhevosten Tammaderbyssä riitti dramatiikkaa. Voittaja B. Violetalla on tunnettuja tallikavereita, mutta osasta tallikavereista on ollut myös riesaa.
Tammaderby jouduttiin keskeyttämään kertaalleen, kun Ponutella rojahti yleisöalueelle ja Risto Tupamäki lensi sen kyydistä. Uusitussa lähdössä lievempää dramatiikkaa tuli jättisuosikki Tähtiheilin loppusuoran laukan myötä. Kisan ykköseksi rutisti B. Violetta.
Monta starttia laukkoihin pilannut tamma polki nyt kolmatta kertaa peräkkäin ravia ja punnersi Jukka Torvisen ajamana merkkivoittoon johtavan rinnalta. Sen paineen alla keulahevonen, suursuosikki Tähtiheili levisi laukalle maalisuoralla.
"Jotenkin palasevat ovat nyt loksahtaneet kohdalleen. Ikä tekee meille kaikille oman tehtävänsä", valmentaja Reijo Borgström, 77, velmuili.
B. Violetta on saanut juonen päästä kiinni vasta kuusivuotiaana. Aiemmilla kausilla sitä kiusasi vaiva, joka juontui tallikaverin potkusta.
"Tämä on ollut kovan onnen tyttö. Siskonsa potkaisi sitä, mihin meni neljä- ja viisivuotiskaudet. Joku riita niille oli tullut, ja siitä jäi pesäpallon kokoinen mustelma", Borgström selvitti.
"Sitä ratkaisua haettiin ja haettiin. Pursiaisen Tuula lopulta löysin oikean hoitokeinon. Heti se ei kuitenkaan alkanut parantaa. Iso vamma jää vähän korvien väliin ja kun se on ollut pitkään kipeä, tamma oli vähän hätäinen."
Borgströmiin loi uskoa B. Violetan lokakuun lopussa juoksema Lappeenrannan startti, jonka tamma voitti valmentajan itsensä ajamana.
"Jollain lailla se oli paremman ja rauhallisemman oloinen silloin. En silti uskonut ihan tällaiseen tulokseen. Se oli kuitenkin hevoselta sellainen esitys, ettei parempia tänään ollut", Borgström painotti.
Jukka Torvinen narutteli ensimmäisen suomenhevosten Tammaderbyn voittoon. Seremonioissa myös osaomistaja Heli Borgström. Kuva: Anu LeppänenB. Violetta on Talli Ranch Oy:n eli Reijo Borgströmin ja hänen tyttäriensä hevosia. Kaksinkertainen ravikuningatar B. Helmiina ja tammahuipulle kuulunut B. Turolii ovat tallin tunnetuimmat nimet, ja myös B. Violetan emä Kihin Vilma tienasi urallaan vajaat 55 000 euroa.
Vuosien 2006 ja 2007 ravikuningatarta B. Helmiinaa yritettiin pitkään kantavaksi, mutta tuloksetta.
"Helmiinalla on syntymävika kohdunkaulassa ja alkioittamistakin yritettiin. Kaikki on tehty mitä on tehtävissä, mutta varsaa ei ole tullut eikä tule", Borgström kertoo kotona eläkepäiviä viettävästä tammasta.
Reilut 226 000 euroa urallaan tienannut B. Turolii on sen sijaan ehtinyt tehdä kaksi varsaa Vieskeristä, ja nyt tamma on kantavana Evartista.
Tallin kilpailutoimintaa puolestaan jatkavat etunenässä B. Violetta ja T76-lähdöissäkin nähty B. Tuuma. Tuoreesta Tammaderbyn voittajasta valmentajalla on hyvät odotukset, vaikka voittosumma pompsahtikin kymppitonnin ykköspalkinnon myötä kerralla roimasti ylöspäin.
"Kun kestäisi treenata talven kunnolla, sillä saattaa pärjätä ensi kesänäkin. Violettaa ei huoli lenkillä käskeä, mutta kumminkin se tyytyy kävelemään ja on läpikiltti hevonen", Borgström kehaisee.
Tammaderbyssä kakkoseksi nousi Elliina ja kolmanneksi Kiirilla. Tähtiheili hylättiin pitkästä laukasta. B. Violetan voittoaika oli 29,6/2140a.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat



