Valmentajavelho mietteliäänä – ”Tärkeintä että pääsisi yrittämään”
Risto Airaksinen ei ole parin kuukauden kilpailutauosta moksiskaan. ”Pahemmassakin on oltu mukana.” Kuva: Anu LeppänenRisto Airaksinen lähettää Shadow Woodlandin aloitusstarttiin erilaisella taktiikalla kuin yleensä.
Pelaajat ovat vuosien saatossa oppineet varomaan mitä sekalaisemmilla tauluilla Risto Airaksiselta aloittavia taukohevosia. Shadow Woodlandia täytyy tänään varoa toisessa mielessä.
”Tärkeintä olisi, että hevonen olisi terve ja pääsisi yrittämään”, Airaksinen aloittaa.
”Voitosta lähdetään ajamaan, muttei sillä lailla kuin minun hevosillani yleensä. Ilmoitin siksi Esan (Holopainen) kuskiksi. Itselle voisi tulla paineita ajaa eteenpäin, jos hevonen tuntuu matkalla selässä hyvältä.”
”Kun on ollut paljon ongelmia, tärkeintä kuitenkin on, että hevonen tuntuisi hyvältä loppusuoralla”, Risto painottaa.
”Voittokaan ei tietysti tällaisella hevosella yllätä. Ruotsissa Shadow Woodland teki parhaat juoksunsa tauolta ja taisi mennä lyhyen voltin maailmanennätyksenkin ekaan starttiin, vaikkei (Reijo) Liljendahl sitä edes hirveästi etukäteen kehunut.”
Tutkimuksista puhtaat paperit
Viime kaudella Shadow Woodland toppasi viime starteissaan pahoin. Siksi se käytettiin ennen uuden kauden aloitusta Teivon klinikalla perusteellisissa testeissä.
”Ennen eläinlääkärit joutuivat vain arvailemaan oireiden perusteella, mutta nyt on tultu niin pitkälle, että hevosiltakin tutkitaan EKG:t ja maitohapot ja muut”, Risto Airaksinen kertoo.
Sitä varten Shadow Woodlandilla piti ajaa radalla maksimivauhtia.
”Ei levossa otettu EKG minustakaan mitään vikaa löytäisi”, sydänvaivoista vuosien varrella itsekin kärsinyt Airaksinen naurahtaa.
Hevonen sai tutkimuksista puhtaat paperit.
”Treeneissä sitä ei ole hirveästi prässätty, mutta Teivossa kovaa ajettaessa se meni helposti ja palautui hyvin. Miten sitten kun kovaa ajetaan täysi matka ja mennään maitohapoille?”
Siitä saadaan osviittaa tänään Lahden Jokimaalla. Ravit starttaavat kello 18, ja Shadow Woodland juoksee 4. lähdössä noin 19.15. Vastustajista mielenkiintoisin on niin ikään tauolta palaava Run For Royalty.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

