
Kouvola-ajon voittaja Zultanio hakee vauhtia uudelta valmentajalta ja lajinvaihdosta
Italiassa syntynyt Zultanio on siirtynyt Iida Lanton muonavahvuuteen. Tarkoituksena on kokeilla ruunan rahkeita myös montéssa.
Zultanio on nyt Iida Lanton tallissa. Arkistokuvassa ruuna voittaa Santtu Raitalan ajamana. Kuva: Satu PitkänenLoppuvuodesta 2019 Kouvola-ajon 10 000 euron arvoiseen voittoon ravannut Zultanio on muuttanut Tornioon Iida Lanton talliin. Aiemmin Antti Ojanperällä ja nykyisellä omistajallaan Petteri Kokolla valmentautunut Zultanio muutti Suomeen vajaat kolme vuotta sitten.
Ruuna on vienyt nimiinsä uransa 47:stä kisastaan 13. Kakkosia on kymmenen ja kolmosia neljä kappaletta. 7-vuotiaan italialaisravurin voittosumma on 58 130 euroa.
”Omistajan kanssa päätettiin, että kokeillaan ruunalla ratsastamista ja monté-hommia. On luultavaa, että Zultanio palaa jossain vaiheessa kotiinsa. Sunnuntaina hain hevosen tänne. Tänään iltapäivällä mennään ensimmäiselle lenkille. Zultanio on kuulemma ollut laiska treenaamaan. Yritetään piristää ruunaa ja saada henkeä päälle ratsastamalla”, montén Pohjoismaiden mestaruuden vuonna 2018 Buck Bokolla voittanut Iida Lantto miettii.
Hän uskoo Zultanion soveltuvan raviratsastukseen.
”Sillä on isot liikkeet, ja kyseessä on muutenkin isokokoinen menijä. Jos saadaan Zultanio sille tasolle, missä se oli aikoinaan, niin kyllä ruunalla on radoilla sanansa sanottavanaan.”
Lanton treenattavien määrä on pysytellyt jo pidempään alle kymmenen tietämillä. Tällä hetkellä treenilistalla on seitsemän nimeä. Valmentaminen on hänelle sivutoimi, sillä Lantto työskentelee sairaanhoitajana.
”Yksi karsina on tallissa tyhjänä, mutta hevosmäärä on sopiva. Rocking Flax lähti omistajansa luokse lomalle, muuten kokoonpano on pysynyt aika samana. Ei tässä ongelmia ole sen suhteen, miten vapaa-aikaansa viettäisi”, nauraa kiireinen 26-vuotias nuori.
Lue myös:
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat



