Kouluratsastuksen kalenteria tähdittää kaksi kansainvälistä kilpailua
Kouluratsastuksen Pohjola-sarja ratsastetaan vuonna 2025 kokonaan ulkokentillä.
Kouluratsastuksen kilpailukalenteri vuodelle 2025 on selvillä. Kuvituskuvassa Ville Vaurio ja G-Star, jotka voittivat SM- ja PM-kultaa 2023. Kuva: Miia LahtinenKangasalan Wääksyssä ei tänä keväänä järjestetä kansallista kilpailua, joten Pohjola-sarja alkaa Woikoskella Mäntyharjulla heti vapun jälkeen. Toukokuun lopussa kilpaillaan Karijoella Myrkyn Ratsukarnevaaleilla ja kesäkuun puolivälissä Ypäjällä Hevosopisto Summer Festivaleilla. Uusi kilpailupaikka Pohjola-sarjalle on Suonenjoki, jossa järjestetään heinäkuun puolivälissä Strawberry Challenge goes Mansikkakarnevaalit -kilpailu.
Sarja huipentuu finaaliin, joka kilpaillaan Helsingissä Ruskeasuon uudistetulla Olympiakentällä.
Viikko finaalin jälkeen järjestetään kaikkien ikäluokkien SM-kilpailut Woikoskella.
Lisäksi merkittävä kansallinen kilpailu on syyskuussa Hattulassa Wesundassa järjestettävä suomenhevosten mestaruuskilpailu.
Suomen Ratsastajainliiton hallituksen sekä koulukomitean jäsen Osmo Metsälä kertoo, että koulukilpailuita on kalenterissa aika lailla sama määrä kuin viime vuonna.
”Olisiko kolme tai neljä kilpailua vähemmän, mutta sinne varmaan vielä tuleekin jotain”, hän sanoo.
”Sellaisia ei ole paljoa muualla kuin pääkaupunkiseudulla.” Osmo Metsälä
Kouluratsastusstarttien määrä putosi kuluneella kaudella maltillisesti, kaikki tasot huomioon ottaen 300 startilla.
Metsälä kertoo, että Pohjola-sarjakilpailuille jouduttiin hieman etsimään järjestäjiä, sillä niihin vaaditaan riittävästi tilaa ja hyvät pohjat ja muut puitteet. Esimerkiksi Metsälän oman seuran kilpailuissa Lappeenrannassa ei haluttu järjestää Pohjola-sarjoja. Metsälä perustelee, että kaikki ratsastajat eivät tykkää nurmikentästä, joka Lappeenrannassa on. Myös tuomareiden hankkiminen tulee kalliiksi, kun ratsastetaan korkean tason luokkia.
”Sellaisia ei ole paljoa muualla kuin pääkaupunkiseudulla”, itsekin GP-tason koulutuomarina toimiva Metsälä toteaa.
Pohjola-sarjojen säännöt pysyvät pääosin ennallaan: finaaliin pääsee 5 parasta ratsukkoa ja siihen lähdetään puhtaalta pöydältä.
Kouluratsastuksessa kilpaillaan ensi vuonna kahteen kertaan myös kansainvälisesti. Kesäkuun lopussa ratsastetaan Ypäjällä NBCH-kilpailut eli Pohjoismaiden ja Baltian mestaruudet para- ja kouluratsastuksessa.
Ypäjällä ratsastetaan myös jo perinteeksi muodostunut kolmen tähden hallikilpailu huhtikuussa. Silloin ohjelmassa on avointen kouluratsastusluokkien lisäksi luokkia myös ikäluokkaratsastajille ja pararatsastajille.
Koulukalenterin päätapahtumat 2025
Kansainvälinen CDI ja CPDI 24.–27.4. Ypäjä
Pohjola-sarjan 1. osakilpailu 3.5. Woikoski, Mäntyharju
Pohjola-sarjan 2. osakilpailu 24.–26.5. Myrkyn Ratsukarnevaalit, Karijoki
Pohjola sarjan 3. osakilpailu 11.–15.6. Hevosopisto Summer Festival, Ypäjä
Pohjoismaiden ja Baltian mestaruudet koulu- ja parakouluratsastus 25.–29.6. Ypäjä
Pohjola sarjan 4. osakilpailu 12.–13.7. Strawberry Challenge goes Mansikkakarnevaalit Suonenjoki
Pohjola-sarjan finaali 2.-3.8. Olympiakentän Dressage Weekend Helsinki
SM-kilpailut 8.–10.8. Woikoski
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat









