Vaikeaa synnytystä seurannut kuuden viikon totaalinen liikkumiskielto tuntui omaa tallia pitävästä Saara Pajuniemestä ihan kuolemantuomiolta. Selfiekuva on juuri kotiinpaluun jälkeen. Kuva: Saara Pajuniemen albumi
Lapsiperhearjen ja hevostenpidon yhdistäminen onnistuu Saara Pajuniemeltä tukiverkoston ansiosta – vaikeasta synnytyksestä toipumisen jälkeen ratsastuksen aloittaminen jännitti
MT Hevosten Viikon ratsastaja, 28-vuotias Saara Pajuniemi Valkeakoskelta, on yhdeksän kuukauden ajan totutellut tallinpidon ja vauva-arjen yhdistämiseen.
Lipizzaruuna Paavo on ollut Saara Pajuniemen elämässä viisivuotiaasta lähtien. ”Ikinä minun ei pitänyt valkoista hevosta ostaa”, Pajuniemi nauraa. Kuva: Saara Pajuniemen albumiYstävänsä kanssa yhdessä tallia pitävä Saara Pajuniemi on harrastanut hevosia lapsesta asti ja pitänyt omia hevosia nuoresta pitäen. Hänen perheeseensä kuuluu mies ja reilun yhdeksän kuukauden ikäinen Joel-poika, joka on muuttanut äitinsä hevosharrastuksen luonteen täysin.
”Heppojen hoidossa mies ja vauva ovat mukana joka päivä. Vauva nukkuu päiväunet sillä aikaa, kun yhdessä hoidetaan talli ja ratsastetaan. Lapsen unien pituudesta riippuen ehdin joskus ratsastamaan 15 minuuttia ja joskus tunnin, mikä onkin jo luksusta”, Pajuniemi kertoo.
Rajut raskausajan liitoskivut piinasivat tulevaa äitiä läpi odotusajan ja niitä seurasi vaikea, pitkittynyt synnytys.
”Onneksi mieheni ja paras ystäväni auttoivat raskausaikana hevosten hoitamisessa. Ilman en olisi pärjännyt.”
Toukokuinen päivä käynnistyi hevosten siirtämisellä laitumelta toiselle. Muutaman tunnin kuluttua olikin jo suunta Tampereelle synnytysosastolle.
Toukokuun loppupuolella sairaalasta kotiutui pieni poika ja pahoja repeämiä saanut tuore äiti, jolle oli annettu ankara määräys olla kuuden viikon ajan ”tekemättä mitään”. Pajuniemi itse kuvaili lepomääräystä hevosihmisen kuolemantuomioksi.
”Onneksi oli kesä ja hevoset olivat laitumella. Toipumiseeni meni todella kauan aikaa.”
Pajuniemi kertoo, että ensimmäisen kerran hän ratsasti, kun vauva oli puolivuotias. Ratsuna oli jo yhdeksän vuoden ajan Pajuniemellä ollut 14-vuotias lipizzaruuna Paavo.
”Ensimmäinen ratsastus oli todella jännittävä. Tuntui, että putoan, vaikka vain kävelimme talutettuna.”
Varsinaisen ratsastamisen hän kertoo aloittaneensa, kun vauva oli kahdeksan kuukauden ikäinen.
”Mutta silloinkin ratsastin alkuun tosi varovaisesti.”
Nyt Pajuniemi on jo päässyt osallistumaan ensimmäisille valmennustunneilleen. Lisäksi hän on aloittanut treenit seitsemänvuotiaan welsh cob-ruunansa Repen kanssa.
”Ilman miestäni ja hyvää tukiverkostoa tällainen harrastaminen ei olisi mitenkään mahdollista”, Pajuniemi kiittää läheisiään.
Pajuniemen kiinnostus on kouluratsastuksessa, johon hän innostui jo lapsena Forssassa. Hevoselämänsä tärkeimmäksi ihmiseksi Pajuniemi nimeää Mari Similän, joka pitää Tammelassa Similän ratsutilaa.
”Mari kasvatti minusta rohkean ja tarkan ratsastajan. Meillä oli pitkä yhteistyö ja edelleenkin ollaan yhteyksissä.”
Pajuniemi on ollut töissä useilla pirkanmaalaisilla talleilla ja aktiivi myös seuratoiminnassa.
”Nyt palailen pikkuhiljaa hevosten kanssa treenin kautta toivottavasti takaisin harrasteluokkiin. Kilpaileminen on syy, miksi haluan ratsastaa. En ole niin kilpailuhenkinen, että haluaisin voittaa, vaan tavoitteenani on hakea radoilta kehityskohteet, jotta voisin olla parempi ratsastaja.”
Ratsastuksessaan Pajuniemi kertoo haluavansa kehittyä mahdollisimman eleettömäksi ja hevostensa kanssa ratsukkona tavoitella sopusointuisuutta ja luottamusta, mikä vaatii paljon työtä ja valmentautumista.
Luottamuksen hetki Paavon kanssa on Pajuniemen iloisin muisto ratsastusvuosiltaan.
”Olin Paavon kanssa Barokkipäivien rotuesittelyssä Ypäjällä. Paavo oli todella jännittynyt ja joka askeleella se varmisteli ja kyseli minulta, että onko kaikki ok ja turvallista. Vakuuttelin hevoselle, että hän voi kyllä liikkua turvallisesti kanssani. Tässä kiteytyi se luottamus mitä haluan hevosilleni opettaa.”
Lue myös:
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
