Yhdessä ollaan vahvempia – hevosala ei kilpaile keskenään, vaan muiden harrastusten kanssa

Talleilla solmitaan ystävyyksiä, jotka voivat kestää koko elämän – kuten hevosrakkauskin. Kuva: Kati Susi

”Elämme kovia aikoja, ystävä hyvä”, sanoo luppakorvainen koira Aku Ankalle klassikkosarjakuvassa. Niitä on nyt eletty monessa mielessä Venäjän brutaalin hyökkäyssodan alusta lähtien, pian kolmen ja puolen vuoden ajan.

Kuluttajahintaindeksi kertoo hintojen nousseen sodan aikana 25 prosentilla. Maatalouden tuotantopanosten hinnoissa on ollut tuoteryhmäkohtaista sahausta, mutta kymmenen vuoden tarkastelujaksolla suuressa osassa talleille ostettavista tuotteista hinnat ovat jopa yli kaksinkertaistuneet. Tämä näkyy väistämättä kuluttajakäyttäytymisessä.

Kun rahaa on vähemmän, karsitaan usein ensimmäisenä vapaa-ajan harrastuksista. Etenkin niistä kalliimmista, joihin ratsastuskin lukeutuu. Moni valitsee edullisemman vaihtoehdon kuin ratsastuksen, silloin kun on pakko.

Nyt jos koskaan hevosala tarvitsisi vahvaa vertaistukea, niin henkistä kuin materiaalistakin. Ravi- ja ratsastusmaailmat eroavat toisistaan monella tapaa, mutta ainakin ratsastusyhteisö kaipaisi sisältä nousevaa yhteisöllisyyden kehittämistä.

Tällä hetkellä on olemassa yhteisö, joka ei isossa kuvassa ole niin yhteisöllinen kuin voisi ja pitäisi. Erillisten suuntausten välillä on inhimillistä, mutta turhaa kinastelua, osoittelua ja henkisten resurssien vajaakäyttöä.

Ratsastusalan yhteisö kärsii jossain määrin yhteisöllisyyden puutteesta. Yhteisöllisyyden syntyminen vaatii luottamusta ja halua toimia yhteisten päämäärien eteen.

Hevosihmisillä on yhteinen rakkaus eli hevonen. Sen ympärille pitäisi tiiviimmin punoa yhteisö, jolla olisi selkeät, yhteiset tavoitteet ja suuri joukko ihmisiä, jotka niihin sitoutuvat.

Hyviä yrityksiä olemassa olevilla järjestöillä on, mutta ehkä liian vähän resursseja. Ilahduttavia esimerkkejä on ilmassa, mutta alan suurtapahtumissa näkymiseen ja yhteisöjen tapaan houkutella mukaan olisi hyvä saada tuoretta näkökulmaa. On myös yksinyrittäjiä, jotka uurtavat uraa tällä saralla. Hyvä niin.

Ratsastusyhteisön tärkein yhteisöllisyyden tunne syntyy pääkallopaikoilla eli talleilla. Hevosten ympärillä syntyy elinikäisiäkin ystävyyksiä sellaisten ihmisten välille, jotka eivät olisi muuten toisiaan kohdanneet.

Talliyrittäjän tärkein ja vaativin tehtävä on ravita ja kannustaa tallillaan hyväksyvää, ystävällistä ja kaikin tavoin turvallista ilmapiiriä. Siinä pitää osata olla oikeissa paikoissa tinkimätön ja katsoa pelisilmällä tilanteita, joissa tarvitaan hieman löysempää nutturaa. Ei ole helppoa se.

Ehkä pieni vinkki siihen, miten hevosalan yhteisöllisyys voisi pontevammin versoa: ymmärretään, että verisintä kilpailua asiakkaista ei käydä alan sisällä. Talliyritykset taistelevat muiden vapaa-ajan harrasteiden kanssa ihmisten ajasta. Alan ihmisten pitää verkostoitua, ystävystyä ja löytää yhteiset arvot ja päämäärät.

Hevonen houkuttaa ja koukuttaa. Kuluttajille pitää pystyä luomaan mielikuva, että me hevosihmiset olemme samalla puolella. Hevosen puolella. Koska se ansaitsee kaiken kunnioituksen ja kiitollisuuden, mitä ihmisellä on antaa.

Kirjoittaja on vapaa toimittaja ja pälkäneläisen hevostilan emäntä