Hyvän hevoskulttuurin maa

Suomalainen hevosihminen on kuin suomenhevonen, luotettava ja järkevä. Kuva: Sanne Katainen

Juhannusiltana istutaan kokolla tai saunalla, hätistellään hyttysiä ja nautitaan kesäillasta, joskus muustakin. Mutta ei olla puhelimella. Ainakaan kunnon ihmiset eivät ole.

Kun niinä 364 muuna iltana sitten ollaan puhelimella, hevosihmiset katsovat heppavideoita. Kyllä: lyhyet videot kuormittavat aivoja ja tuhoavat keskittymiskyvyn. Mistä olinkaan kirjoittamassa?

Niin, niistä lyhyistä videoista. Suosittelen katsomaan! Ainakin meille keski-ikäisille ratsuihmisille on koko meidän ikämme tolkutettu, että suomalainen ratsuihminen ei ole oikein mikään. Pitäisi olla hevosihminen kolmannessa polvessa. Pitäisi olla irlantilainen, espanjalainen, saksalainen, cowboy tai engelsmanni. Parasta varmaan olisi olla kasakka, joka on vauvana imenyt hevososaamisensa hevosenmaidosta, hevosesta tehdystä nahkaleilistä.

Paskanmarjat!

Suomi on maa, joka on täynnä fiksuja ihmisiä, joiden kanssa hevosten hyvä olla. Jos haluatte todisteen, alkakaa katsoa netistä niitä hevosvideoita. Eikä mitä tahansa, vaan hevosonnettomuusvideoita. Kun katsotte yhden, algoritmi huolehtii, että näette seuraavan, seuraavan ja seuraavan.

Hevonen pudottaa ratsastajansa, hevonen kaatuu, hevonen potkaisee, hevonen uppoaa, hevonen pukittaa, hevonen puree, hevonen jää auton alle, hevonen kieltää, hevonen jää jumiin, hevonen liukastuu, hevonen tekee kuperkeikan, hevonen piehtaroi ratsastaja selässään ja hevonen hyppää pystyyn ja kaatuu selälleen. Noin neljässä videossa viidestä tilanne on sellainen, että tapahtuma olisi ollut helposti estettävissä. Usein hevonen on kipeä tai se on kouluttamaton. Yhtä usein ratsastaja tekee liian vaikeaa asiaa olemattomaan osaamiseensa nähden, ja hän istuu ihan miten sattuu. Monesti hevonen on väärissä olosuhteissa. Joskus videoilla ovat maallikot huvikseen tötöilemässä.

Jälki on rumaa ja sieluun sattuu. Silti suosittelen katsomaan, kauhistelemaan ja oppimaan. Ja näin suomalaisuuden juhlan aikaan voi vaikka vähän röyhistää rintaa. Että vaikka ei se suomenhevonen vieläkään mene GP-luokkaa, eikä meillä ole yhtään Whitakerin perhettä eikä Klimken Klimkeä, niin kyllä meiltä jäävät myös kaikkein hulluimmat jutut tekemättä. Hevonen on Suomessa itseisarvoinen yksilö, jota ei pidetä leluna. Eikä se meidän turvallisuushakuisuuskaan pelkästään typerää ole.

Kirjoittaja on ratsastuskouluyrittäjä Kuhmoisista ja MT Hevosten avustaja.