Solvallan toimitujohtaja irtisanottiin vain vuoden pestin jälkeen
Per Olav Andersen toimi ainoastaan toimitusjohtajana vuoden. Uuden toimitusjohtajan rekrytointi aloitetaan välittömästi.
Per Olav Andersen ehti toimia Solvallan toimitusjohtajana ainoastaan vuoden ajan. Kuva: Thomas Blomqvist / TR BildRuotsin pääradan Solvallan norjalainen toimitusjohtaja Per Olav Andersen on irtisanottu toimestaan vain vajaa kaksi kuukautta ennen radan kauden päätapahtumaa Elitloppet-raveja. Toimessaan hän ehti olla vain vuoden.
Raviradan torstaina julkaiseman tiedotteen mukaan toimitusjohtajan kanssa on käyty pidemmän aikaa keskusteluja organisaation johtamisesta ja kehittämisestä.
Osapuolet päätyivät lopulta toimitusjohtajan irtisanomisen olevan paras ratkaisu Solvallan tulevaisuuden kehittämisen kannalta.
Uuden toimitusjohtajan rekrytointi aloitetaan välittömästi. Raviradan johtokunnan väliaikainen puheenjohtaja Emmelie Arneng toimii aluksi Solvallan niin ikään väliaikaisena toimitusjohtajana.
Arneng on tullut tunnetuksi viime vuosina huutokauppayhtiö Sweden Yearling International Salesin toimitusjohtajana sekä hallituksen puheenjohtajana. Yhtiö järjestää vuosittain useamman varsahuutokaupan Ruotsissa.
Puheenjohtajalla on selvä käsitys mitä uudelta valittavalta toimitusjohtajalta vaaditaan.
”Uudella toimitusjohtajalla tulee olla selkeä ote Solvallan johtamiseen tulevien haasteiden edessä”, Emmelie Arneng toteaa tiedotteessa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat







