Mika Forssille ensimmäinen Ruotsin "tilastomerkintä" Lindesbergistä
Lindesbergin kesärata ajoi tämän päivän lounasravien myötä kauden päätökseensä. Mika Forss voitti suomalaisporukan omistamalla Seeyouneversisterillä, mutta radan tämän kauden liigavoitto oli tuossa vaiheessa jo saletissa.
Nämä kukat ja ravat ovat kotimaasta kotoisin, mutta nyt Mika Forss on Lindesbergin raviradan liigavoittaja Keski-Ruotsissa. Kuva: Ville ToivonenForss siirtyi tuossa kohtaa ravien viitoslähdössä ajajaliigan kärjessä 9-6 -johtoon kakkosena olevaa Claes Sjöströmiä vastaan. Lähtöjä oli siinä kohtaa vielä neljä lähtöä jäljellä, mutta Sjöströmillä enää yksi ajokki jäljellä. Lisäksi Forss oli edellä kakkossijoissakin selvästi, joten liiga oli ratkennut jo ennen tuota lähtöä.
Lindesbergissä ajettiin tänä vuonna 12 ravipäivää, joista kaksi oli vähemmän ajaville tarkoitetut breddlopp-ravit.
Forssin Lindesbergin päätöspäivän tolpan toi siis Timo Nurmoksen tallin kolmevuotias tamma Seeyouneversister (Ready Cash), joka aloitti näin uransa voitolla. Forss tarjoili tammalle nätin seissun ja Antti Peltolan ja kumppaneiden kimppahevonen kiri kevyesti kärkeen lopussa. Ykköspalkinto oli 20000 kruunua ja voittoaika 18,3.
"Olin tietoinen tilanteesta ja minut palkittiinkin raveissa", kertoo Forss matkalla illan Bollnäsin raveihin.
"Tuollaiset tilastomerkinnät ovat ihan kivoja bonuksia, mutta ei niitä paljoa tule mietittyä. Täytyy vain jatkaa peliä. Jos ajattelee että tänään pitää ajaa kolme tolppaa, niitä ei melkein varmasti silloin tule."
Kuinka käy illan raveissa?
"Fiilis on ainakin hyvä ja ajokit kiinnostavia. Jätin Lindesbergin viimeiset lähdöt väliinkin, jotta ei tule kiirettä Bollnäsiin. Suomalaisten omistama Nurmoksen valmennettava Velvet Gold (lähtö 3) on tosi lupaava. Roni Paldanin tallin Hoho Haha Sisu (lähtö 5) ja Peter Piper (lähtö 8) ovat myös mahdollisia onnistujia. Samoin kaksi muuta, Lita (lähtö 9) Robert Berghiltä ja Kalevi Mularin Double Formula (lähtö 6), ovat mahdollisia, mutta jälkimmäinen tarvitsee tuuriakin, kun ollaan kolmannessa rivissä."
Entä tiistain derbykarsinnat?
"Siinä on iso juttu, josta kaikki ruotsalaiset lajiharrastajat haaveilevat enemmän kuin Elitloppetista. Minulla on kaksi ajokkia Derbyyn ja Samaritana Tammaderbyyn. Tamma on kyvykäs, mutta se on ollut jotenkun hukassa. Jos se palaa tasolleen, ollaan mahdollisia. Kurri Jari Boko ja Henry Flyer Sisu ovat myös kykyjän jo näyttäneet, ja kiva fiilis lähteä ajamaan, vaikka ei niillä mitään ennakkoa voi ottaa. Onnistutaan jos onnistutaan."
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat


