Ravivihje: Toto86-pelin suurimmat suosikit varmistetaan
Keskiviikon Toto86-kierroksen rataparina toimivat Solvalla ja Åby. Peliaika päättyy kello 21.30.
Timo Nurmos lupaili voittoa tallinsa Amalencius B.B.:llä, ja ruuna myös hoiti homman kierroksen suurimpana suosikkina. Silti Åbyn seitsemän oikein tarjosi satoja tuhansia euroja oikeaan osuneille. Kuva: Terhi Piispa-HelistenKierros on etukäteen katsottuna kohtalaisen haasteellinen. Kierroksen suurinta suosikkia Vichy Grifiä on pelattu 49 prosentin verran. Etukäteen oli ajatus pelata kokonaan ohi kolmannen T86-kohteen suosikista Beckeristä, mutta maistuvan ideamerkin Cassius Iman jäätyä pois muuttui kohteen pelillinen kannanotto, ja lähtö pelataan lopulta useammalla merkillä mukaan lukien suosikki Becker. Beckerillä on kysymysmerkkejä ilmassa, muttei vastaavasti lähtökään ole vuoden kovatasoisin. Lähdössä maistuu kakkossuosikki Joule V.S., mutta kahden vaisumman startin takia, se ei jää vihjesysteemissä yksinäiseksi merkiksi.
Päivän varmat
Jaques Noir (T86-2) tähtää alussa sisäradalta keulapaikalle saakka, mistä ruunalla olisi loistava sauma johtaa lähtöä alusta loppuun. Ruuna on suosikki keulapaikan puolustajaksi, vaikkakin ladatessa hevosen laukkariskikin kasvaa. Nämä asiat huomioidenkin Jaques Noir on tänään edullinen varma. Viimeksi tauolta paluussa ruuna kiri nappireissun päätteeksi voittoon pitäen hyvävireisen Vichy Grifin takanaan.
Jaxon V.S. (T86-1) voitti taulussa näkyvät kolme voittoansa hyvällä tyylillä ja vaikka voittoputki on katkennutkin kahden heikomman sijan takia, jatkaa ruuna edelleenkin voittojuoksujen veroisessa kunnossa. Toissa kerralla Färjestadissa hevonen ei vain pystynyt kirimään kaukaa kuudennesta ulkoa ulkoratoja pitkin kuudetta sijaa korkeammalle, vaikka hevonen tulikin päätöslenkin 12,7-vauhtia. Viimeksi Hampurissa hevonen otti lähtölaukan, vaikkei sitä hevosen tuloksissa luekaan, jonka jälkeen ruuna tuli taustalla sisärataa pitkin juosten maaliin. Hyvältä lähtöpaikalta hevosen juoksu onnistunee paremmin, kunhan vain ravi maittaa.
Päivän ideamerkki
Unarmed Face (T86-4) ansaitsisi voittaa jo pian jossain, niin hyvässä kunnossa ruuna kilpailee. Toissa kerralla Solvallassa hevosella meni kaikki totaalisen pieleen, mutta ruuna ehti vielä kaukaa takaa 12,9-vauhtisella päätöslenkillä kirimään lopulta kolmanneksi. Viimeksi ruuna sai nappireissun kolmannessa sisällä ja tuli tilat saatuaan hyvällä tyylillä perille häviten vain niukasti tällä kertaa lähdön suosikiksi pelatulle Mellby Hurricanelle.
Vihjesysteemi
3 Jaxon V.S. (5,9)
1 Jaques Noir (2,3)
7,5,9,10 (4,1)
2,1 (3,11)
5,8,4 (2,3)
6,13,15,4,9 (1,2)
6,8,15,10,12 (3,7)
7,1,5,10 (3,2)
2400 riviä - 120 euroa
Voit kopioida vihjesysteemin Veikkauksen palveluun tästä
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat


