Hevosalan areena avaa Forssan Kuninkuusravit torstaina – seuraa MT:n kautta suoraa lähetystä
”Olennaisin hevosalalta jää aina välllä sanomatta, kun on arjen ongelmien korjaamista, kehittämistä ja valittamistakin”, perustelee tilaisuuden taustaa Pilvenmäen ravirataa johtava Elina Hirvonen.
Kuninkuusravien näyttämö Pilvenmäen ravirata avaa portit kuninkuusraviviikonloppuun jo torstaina. Kello 11 järjestetään monipuolinen hevosalan keskustelutilaisuus. Kuva: Carolina HusuKuninkuusravien ympärillä on tänä vuonna ohjelmaa peräti neljänä päivänä. Torstaina Pilvenmäen raviradalla järjestetään kello 11 alkaen kolmituntinen keskustelutilaisuus, Hevosalan areena.
Tilaisuuden järjestäminen on Forssan Seudun Hippoksen toiminnanjohtajan Elina Hirvosen idea. Se lähti tarpeesta viedä hevosalan merkitystä ja monipuolisuutta yhä enemmän suuren yleisön tietoisuuteen.
”Henkilökohtainen näkemykseni on, että kuninkuusravit mahdollistaisi valokeilan suuntaamista hevosalalle laajemminkin. Siitä syntyi ajatus, että mitä jos jo torstaina voisi olla tällainen tilaisuus.”
Kun tilaisuutta varten on tehty ennalta hevosalan ammattilaisten ja aktiivisten harrastajien haastatteluja, Hirvonen on saanut vahvistusta, että tällaista hevosalan ja muun yhteiskunnan yhteyksien avaamista tarvitaan.
”Olennaisin hevosalalta jää aina välllä sanomatta, kun on arjen ongelmien korjaamista, toiminnan kehittämistä ja aika usein valittamistakin. Hevosala on itseään niin paljon. Mutta onko sitä silti useimpien suomalaisten silmissä olemassakaan, jos sitä ei sanota ääneen?”
Puheenvuorot käyttävät Hämeen maakuntajohtaja Anna-Mari Ahonen, konkaripoliitikko ja hevosenomistaja Timo Soini (perus. ja sin.), näyttelijä Ville Virtanen , yrittäjä ja hevoskasvattaja Ilkka Herlin, europarlamentaarikko, Suomen Hevosenomistajien Keskusliiton puheenjohtaja Henna Virkkunen (kok.) sekä tulevaisuustutkija Perttu Pölönen.
Lisäksi ohjelmassa on hevosalalla toimivien ihmisten haastatteluja, jotka on tehty valmiiksi.
Tilaisuus välitetään suorana MT:n verkkosivulla. Sen vetävät toimittaja, suositun Kavioliitossa -blogin pitäjä Katja Ståhl sekä ravien selostaja ja haastattelija Lauri Hyvönen.
Vaikka ilmoittautuminen paikan päälle on päättynyt, etäseuraajaksi mahtuu edelleen. Heiltäkin toivotaan ilmoittautumista Hevosalan areenan sivun kautta.
Uutista on täsmennetty: Soini on perussuomalaisten ja sinisten entinen poliitikko.
Myös MT näyttää tilaisuuden suorana verkkosivuillaan kello 11 alkaen.
MT on Forssan kuninkuusravien yhteistyökumppani.
Lue myös:
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

