Kuopio Stakes osallistujapulan kourissa – kisa ajetaan ensimmäistä kertaa suoraan finaalina
Vuodesta 1987 ravattu neljävuotiaiden Kuopio Stakes käydään tänä vuonna suoraan finaalina – ensimmäistä kertaa kisahistorian aikana.
Pekka Korven luotsaama Magical Princess jätti viime keväänä Kuopio Stakesin tuimassa kaksintaistossa taakseen tutun kilpasiskonsa An-Dorran. Magical Princessin pikkusisko Magic Madonna arvottiin tämän vuoden Stakesissa takariviin. Kuva: Terhi Piispa-HelistenLauantaina ravattavaan neljävuotiaiden Suomessa syntyneiden lämminveristen Kuopio Stakesiin ilmoitettiin mukaan vain 15 osallistujaa. Näin karsintoja ei järjestetä, ja kisa käydään suoraan kahdentoista hevosen finaalina.
Alkuerien palkinnot jaetaan finaalissa. Loppukisan ykköspalkinto nousee 36 000 euroon, ja jokainen finaaliin osallistunut hevonen kuittaa vähintään 1 000 euroa.
Finaalista karsittiin kolme hevosta ennätyksiin ja voittosummiin perustuvalla pisteytyksellä.
Kuopio Stakes on järjestetty vuodesta 1987. Ensimmäistä kertaa alkuerät eivät nouse jalkeille. Monesti on pitänyt läheltä. Viime vuonnakin mukaan ilmoitettiin 16 nelivuotiasta, mikä on karsintojen kannalta vähimmäismäärä.
Kuopio Stakesin lähtöradat arvottiin maanantaina Sorsasalon raviradan Facebook-sivuilla suorassa lähetyksessä. Ratajärjestys löytyy uutisen lopusta.
Kuopion Kavioliiga-lauantain kohokohtiin lukeutuu suomenhevosvoimin käytävä Savo-Ajo. Matkaan ampaisevat Erkon Pokaalissa tahriintunutta kilpeään kiillottamaan pyrkivä Parvelan Retu, kanuunakuntoinen Veeran Poika, kaksinkertainen kuningas Evartti, ruunaruhtinas Stallone, kuninkuuskisan pitkän matkan mestari Vixeli ja kumppanit. Historiallista on sekin, että mukana ei ole yhtään tammaa. Näin silti, vaikka tammoille tarjottiin tasoitusajossa 20 metrin hyvitys.
Kuopio Stakes 2022
1609m 4-vuotiaat Suomessa syntyneet lämminveriset
1 Unique Sunrise
2 Bee Combo
3 Imperator
4 American Zakke
5 Zolamani
6 Too Smooth For You
7 Fantom Factor
8 Nineeleven
9 Birgit Combo
10 Sahara Flames
11 Magic Madonna
12 Top Class Kemp
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat



