Toto76-vihje: Mika Forssilla Turun valttikortit
Olli Lähtinen vahvistaa suojatillaan olevan asiat startin alla parhain päin.
Mika Forssa ohjastaa MT:n vihjerivin varmoja Callela Lisbethiä ja Hotshot Lucaa. Kuva: Suomen Hippos/Ilkka NisulaTurun Toto76-kierroksen päälähtöjä ovat 3-vuotiaiden lämminveristen Kasvattajakruunu-finaalit. Kummankin sukupuolen lähdöstä löytyy suuri ennakkosuosikki. Niitä yhdistää ohjastaja, valtakunnan kuskiliigan kärkinimi Mika Forss.
Tammojen puolella erottuu muiden yläpuolelle Callela Lisbeth, joka on menestynyt mainiosti sekä Suomessa että Ruotsissa. Kauden ansiot lähentelevät jo 100 000 euroa, ja Turusta tullee 30 000 euroa lisää.
Oriiden ja ruunien Kasvattajakruunun suuri yksinäinen on ME-varsa Hotshot Luca. Vastustajat kunnioittanevat suosikkia siinä määrin, että sen tie keulaan on siloiteltu.
Kaksi viimeistä kohdetta koetetaan klaarata kahdella rastilla. Päätösosalähdössä hallitseva ravikuningas Köppinen saa haasteen nousukuntoiselta Juntti-Jussilta.
Jeppas Pointer on kuudennessa kohteessa monen varma, mutta vihjesysteemiin rastitetaan mukaan myös Westcoast Victoria. Nuolennopea tamma lennähtänee kärkeen, ja kun paikka johtavan rinnalla mahtaa olla varattuna Inspis Ariosolle, voi Jeppas Pointerille olla tiedossa haalarihommia ulkoradoilla.
Upean kauden tehneen Villinmiehen Tammakisan kakkosen Westcoast Victorian valmentaja Olli Lähtinen vahvistaa suojatillaan olevan asiat startin alla parhain päin. Talvikauden ajaksi voimaan astunut kenkäpakkokaan ei haittaa Westcoast Victoriaa.
Jeppas Pointer herättää vastustajana Lähtisessä kunnioitusta, mutta ei pelkoa.
"Jos Jeppas Pointer pääsee ajoissa meidän tamman rinnalle, taitaa se painua ohikin. Jos taas Jeppas Pointerille tulee takarivistä mutkia matkaan, voi Westcoast Victoria voittaa", spekuloi Lähtinen.
Lähtisen toinen Toto76-hevonen Lily's Star kilpailee tammojen Kasvattajakruunu-finaalissa.
"Kuudennen sijan kieppeille tähdätään. Vastus on niin huima ja paikka haastava, että suurempi menestys yllättäisi."
Toto76-vihjeet:
Lähtö 1: 4,2,1,5,7 (6,3)
Lähtö 2: 4,1,7,2,8,3 (6,10)
Lähtö 3: 3 Callela Lisbeth (2,1)
Lähtö 4: 2 Hotshot Luca (1,3)
Lähtö 5: 1,14,10,6,13,15,12,8,2,9 (4,7)
Lähtö 6: 9,3 (2,7)
Lähtö 7: 12,7 (11,1)
1200 riviä x 0,05 euroa = 60,00 euroa
Pelaa MT:n vihjerivi Veikkauksen sivulla tästä linkistä
Viikon väistö
Toto76, lähtö 4: Lamakauden jälkeen jälleen kuntonsa löytänyt Twist of Fate on vaarassa jäädä juoksemaan keulaan tähtäävän Hotshot Lucan kupeelle.
Viikon varma
Toto76, lähtö 4: Hotshot Luca painunee Le Gros Billin suostumuksella johtoon ja dominoi tapahtumia maaliin asti.
Viikon yllättäjä
Toto76, lähtö 5: Rolling on epävarma mutta kovakuntoinen ruuna, joka pystyy ravilla pamauttamaan totopommin.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

