Päivän ravit: Mikkelissä ratkotaan ravinaisten Suomen mestaruus
Tiistaina Mikkelissä ajetaan Suomen mestaruusta, kun 15 naisohjastajaa kilvoittelee tittelistä kahdessa osalähdössä.Viime vuonna Suomen mestariksi noussut Anu Penttilä puolustaa Mikkelissä titteliään. Tänä vuonna eniten voittoja kerännyt naisohjastaja on Elina Leinonen 34 voitolla. Tiia Vehviläisellä on kasassa 30 voittoa.
SM-kisan osalähdöt ajetaan ravien neljäntenä ja kuudentena lähtönä, joten ne ovat mukana illan Toto5-pelissä.
Nuorten sarjassa löytyy todellinen jättisuosikki. Monster Journey aloitti uransa vasta heinäkuussa, mutta jälki on ollut harvinaisen vakuuttavaa. Nelivuotias ruuna ei jäänyt uransa toisessa startissa kovin kauaksi Derbyn finaalipaikasta.
Pilvenmäen Ponnahduslaudan finaalissa Marko Korven valmennettavan kohtaloksi koitui lähtölaukka. Mikäli tämä ei toistu Mikkelissä, on kilpakumppaneilla tekemistä huippulahjakkuuden lyömisessä.
Lämminveristen kovimmassa tasoituksessa The Lost Battalion palaa rahasarjoihin. Heli Taipaleen ja Arsi Skytän silmäterä on kilpaillut viime viikot kovissa tehtävissä. Paalulta lähtee monta hevosta, jotka pystyvät haastamaan takamatkalaisen, mikäli tälle tulee mutkia matkaan.
Poikkeus ei ole hetkeen voittanut, mutta Ville Korjuksen suojatti lienee silti kylmäveristen kovimman ryhmän suosikki. Seloistotähti ja Uskotoivo tarjoavat kuitenkin kovan vastuksen.
Illan toisena lähtönä Mikkelin ohjelmassa on montén Prix du Nord -karsinta.
Ruotsin pääravit ajetaan illalla Eskilstunassa. Kolmivuotiaiden E3 -sarjassa kilpaileva Origo pääsi avausstarttiin vasta elokuun lopussa. Voitto tuli Per Lennartsonin treenattavalle sen verran väljään tyyliin, että lisääkin voi olla luvassa. Ruuna on alustavissa peliprosenteissa luotettu Toto64-pelin kansanvarmaksi.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat





