Kuntoutuspalveluista muodostui nopeasti Waahteran tilan päätyö
Vesikävelystä on selän ja jalkavaivojen lisäksi apua myös astmaisille hevosille. Asiakkaina on niin ratsuja, poneja kuin ravureita.
Kuntoutuksessa oleva kimpparavuri R.R.Nykäisy nauttii vesitreenistä. Eloisa ruuna jopa leikkii vedellä nostelleen kavioitaan niin, että vesi varmasti roiskuu. Kuva: Maija PartanenVesikävelylaite ja infrapunasauna ovat osoittautuneet porvoolaiselle hevosyrittäjälle Minna Malmströmille onnistuneeksi investoinniksi. Puolitoista vuotta sitten tehty laajennus kuntoutuspalveluihin on sujunut "kiitettävän nopeasti".
Jo nyt Waahteran tilan liikevaihdosta tulee isompi osa kuntoutuksesta kuin täysihoitotallin asiakkaista.
"Jos hevoset kävisivät täällä pelkästään yksittäiskertoja matolla, homma ei kannattaisi", hän tähdentää.
Kuntoutushevosille on tällä hetkellä kuusi paikkaa, mutta määrää on mahdollisuus lisätä.
"Tosin sitten pitää karsia omia", yrittäjä purskahtaa nauruun.
Toiveissa kuitenkin on, että kuntoutuspalvelut vetäisivät vielä tasaisemmin. Silloin Malmström voisi palkata vakinaisen työntekijän.
Täysihoitohevosten lisäksi tilalla asuu keväällä varsonut tamma. Osa hevosista on kimpparavureita. Välillä on myös opetuksessa varsoja.
Osa ratsuhevosista tuodaan "huoltoon" kesällä ja talvella ennen kilpailukautta. Samaan aikaan omistajakin voi lomailla.
"Ensimmäiset varaukset kesän viikoille tulivat jo talvella, kun ihmisten lomat alkoivat selvitä."
Suurin osa tilauksista tulee lyhyellä varoitusajalla: hevoselle tulee vamma, joka vaatii kuntoutusta.
Eläinlääkäri ja kiropraktikko Doychin Lyudov käy tarvittaessa hoitamassa hevosia. Hän käyttää myös akupunktiota, ja Malmström tekee itse iilimatohoitoja.
Sekä kuntoutuksessa että täysihoidossa asiakaskunta jakautuu tasaisesti: on ratsuja ja ravureita, niin poneja kuin hevosia.
"Raviponien määrä on asiakkaissa lisääntynyt. Niitä on lähiseuduilla paljon", Malmström toteaa.
Viime aikojen kuuluisin asiakas on Pomona II, joka viime sunnuntaina voitti historiallisesti neljännen kerran MiniElitloppetin Ruotsissa.
Pomona on käynyt vesikävelyssä kerran tai kaksikin viikossa. Se on ollut osa ponin valmistautumista nimenomaan Elitloppetiin, yrittäjä kertoo.
Ratsuilla pääasiallinen syy kuntoutuksen tarpeeseen liittyy selän ja varsinkin lantion alueen lihasten vaivoihin, ravureilla taas useimmiten jalkojen ongelmiin.
"Mutta usein nekin liittyvät alunperin selän lihaksiin", Minna Malmström huomauttaa.
Usein hoito alkaakin käynnillä infrapunasaunassa, jossa hevosen selän lihakset lämpiävät ja pehmenevät.
"Harva ymmärtää, miten moneen vesikävelystä on apua. Altaasta nousee vesihöyryä. Siksi astmaoireista kärsivät hevoset saavat tästä tutkitusti apua varsinkin kesällä."
Selän ja varsinkin lanneseudun oireissa vesi on matalalla ja hevonen astelee ylämäkeen. Silloin saadaan vahvistettua selkälihaksia. Jalkavaivoissa käytetään useimmiten runsaammin vettä.
"Meidän hevonen inhoaa vettä. Se ei edes astu lätäköihin", on Malmströmin usein kuulema epäilys omistajilta.
"Sellaista hevosta ei vielä ole tullut, joka ei olisi tykännyt vesikävelystä. Toisella tai viimeistään kolmannella kerralla se rentoutuu ja liikkeistä näkee, kuinka eläin nauttii."
Ratsu- ja ravitaidot täydentävät toisiaan
"Ratsastus on nykyään mun harrastus", vitsailee Minna Malmström.
Hevosyrittäjän elämään ei siis juuri muuta mahdu kuin hevosia. Ne vievät paitsi työajan, myös sen vapaan, jota ylipäätään on.
Vitsillä on myös toinen puoli.
SM-tason este- ja kenttäratsastaja opiskeli ratsastuksenohjaajan ammattiin ja työskenteli ratsutalleilla opettajana. Porvoon Tamminiemestä löytyi 23 vuotta sitten entinen siittola, jonka hän muutti ratsastuskouluksi.
Sitten leikatut polvet alkoivat oireilla ja ammattiratsastus oli jätettävä.
Malmström suoritti ravivalmentajan tutkinnon ja ryhtyi valmentamaan myös ravureita.
Hän arvioi taustansa näkyvän muun muassa siinä, että vesialtaalla hän osaa kiinnittää ravureilla huomiota varsinkin käyntiin.
"Ratsullahan on tärkeää, että tahdikas käynti näkyy hevosen liikkeessä läpi kropan", Malmström sanoo.
Vastaavasti monet ratsupuolen asiakkaat kyselevät yrittäjältä, miten ravipuolella hoidettaisiin jotain tiettyä vammaa. Osaamista osataan siis nykyisin hyödyntää ristiin.
"Jaottelu ratsu- ja ravipiirien välillä on hevosurani aikana vähentynyt tosi paljon. Se on tosi hyvä."
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat


