Costellon ympyrä sulkeutui
Isä ja poika kävivät lahjakkailla ajokeillaan hurjan kaksinkamppailun. Isä Risto Tupamäen Costello vei lopulta pidemmän korren poika Antti Tupamäen ajamasta Polarasta.TEIVO. Costello ja Polara esittelivät yleisöön menevän mittelön, jossa ei armoa pyydetty eikä annettu. Kaksi vuotta sitten Costello voitti samoissa raveissa alimman T76-divisioonafinaalin.
Teivon T76-finaalikierros päättyi ravitrilleriin, jossa pääosassa olivat vahvat ja voitontahtoiset suomenhevoset Costello ja Polara. Talven lähtöjä hallinnut Costello joutui tällä kertaa jo aika tiukille, kun Polara harasi vastaan ja näytti itse asiassa välillä jo vievän pidemmän korren. Valta ei kuitenkaan vaihtunut.
Antti Tupamäen silmäterä Polara suhahti kärkipaikalle ja isä Risto Tupamäki ajoi Costellon rinnalle. Matkavauhti pysyi reippaana ja Pihlajan Aaronia lukuun ottamatta muut jäivät lopussa, kun Tupamäen kaksikon lahjakkuudet mittelivät keskenään. Costello vyöryi väkisin ohitse ja teki kovan talviajan 23,5/2100a.
"Antti sanoi antavansa keulapaikan pois, mutta Polara oli asiasta eri mieltä ja sitten ajettiin rinnakkain. Polaralla oli vielä sata jäljellä turpa edellä, mutta aina Costello on hoitanut homman viime metreillä ja luotin siihen", Risto Tupamäki sanoi.
Costellon valmentaja Ville Herttua totesi, että ympyrä tavallaan sulkeutui tänä talvisena lauantaina Teivossa. Kaksi vuotta sitten (7.2.2015) samoissa raveissa Costello voitti enintään 20 000 euroa tienanneiden haastajadivisioonafinaaliin, nyt kahta vuotta myöhemmin avoimen sarjan nostaen voittosummansa yli 136 000 euroon.
"Ja tässä välissä se on voittanut jokaisen divisioonan finaalin. Se ensimmäinen finaalivoitto oli minulle henkilökohtaisesti tosi tärkeä voitto ja tämä nousee sen rinnalle", Herttua tunnelmoi.
Ravitalven valta ei vaihtunut myöskään lämminveristen hopeadivisioonafinaalissa. Voittoputkessa oleva Midnight Hour hallitsi tällä kertaa johtopaikalta ja tekaisi tuloksen 13,1/2100, joka kuvastaa hyvin nopeita olosuhteita. Tilille kilahti jälleen kymppitonni, ja koko kauden ansiot ovat nyt jo 31 000 euroa. Taustajoukkojen mukaan hevonen saa nyt hetken hengähtää, eikä helmikuun aikana todennäköisesti ajeta kilpaa.
Pronssidivisioonafinaalissa suosikki Wilhelm Nash sai tyytyä kakkossijaan, kun Zeus Kemp riuhtaisi ratkaisumetreillä vauhdikkaasti ohitse. Kolme vuotta sitten Derby-finaalissa ollut ruuna on juossut nyt tauon jälkeen neljä starttia Christa Packalenin valmennuksesta ja on palannut huipulle.
Zeus Kempiä ohjasti tuttuun tapaan ex-valmentaja Juha Utala, joka on nykyisen treenarin kummisetä. 24-vuotias Christa Packalen on nuoremman sukupolven valmentajanousukkaita, ja Zeus Kemp on tuorein taidonnäyte säntillisestä valmennustyöstä.
"Kummityttö on tehnyt hyvää työtä ja nyt Zeus Kemp palkitsee siitä. Ei parane paljoa puuttua asioihin, kun näin hienosti menee", uransa voiton numero 990 Juha Utala naureskeli.
Lisää T76-finaalikierroksen tapahtumista Ravinetin kuvagalleriassa ja tästä linkistä .
Toto76-rivi, Teivo 4.2.
T76-1: 3 Donnie Brasco
T76-2: 3 A.T. Eka
T76-3: 13 M.T. Kitty
T76-4: 5 Amazing Titania
T76-5: 10 Zeus Kemp
T76-6: 3 Midnight Hour
T76-7: 2 Costello
7 oikein-tuloksilla lunastaa 765 euroa ja 6 oikein-tuloksilla 29,10 euroa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

