Yhdeksän ratsastuskypärää poistettiin markkinoilta turvallisuuspuutteiden vuoksi − hinta ei korreloinut turvallisuuteen
Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) testautti valvontaprojektissaan 11 ratsastuskypärää. Tulokset niiden turvallisuudesta olivat erittäin huonoja.
Joissain kypärissä takaisinveto koskee vain tiettyä erää, ei esimerkiksi tätä Back on Track EQ3 kypärää irrallisella aurinkolipalla. Kuva: Miia LahtinenLähes kaikista testatuista kypäristä löytyi turvallisuuspuutteita. Tukes määräsi yhdeksän ratsastuskypärää poistettavaksi markkinoilta ja niistä neljä myös kerättäväksi pois kuluttajilta.
Neljän kypärän asiakirjoissa oli puutteita. Näissä tapauksissa tavaramerkille tai tavaramerkin haltijalle myönnettyä rinnakkaista EY/EU-tyyppitarkastustodistusta ei ollut toimitettu Tukesin nähtäväksi.
Tukes hankki testauksia varten Suomen markkinoilta useiden valmistajien ja monen eri hintaluokan ratsastuskypäriä. Halvin kypärä maksoi noin 35 euroa ja kallein lähes 300 euroa. Testien mukaan hinta ei tässä otoksessa kertonut laadusta, vaan vakavia puutteita löytyi eniten kalleimmista kypäristä.
Tukes testautti ratsastuskypärät TÜV Rheinland LGA Products GmbH -testauslaboratoriossa. Kypäristä tutkittiin mm. iskunvaimennus, kypärän kiinnitysjärjestelmän toimivuus, lipan taipuminen, kypärän vaikutus näkökenttään sekä läpäisynkestävyys.
Testausten perusteella yhdeksässä kypärässä todettiin vakavia turvallisuuspuutteita, joiden vuoksi ne määrättiin poistettavaksi markkinoilta. Näissä neljässä tapauksessa puutteet olivat niin vakavia, että kypärät velvoitettiin kerättäväksi takaisin kuluttajilta. Ainoastaan kaksi kypärää täytti vaatimukset.
Palautusmenettelyyn joutuivat erät seuraavista ratsastuskypäristä: Samshield Shadowmatt, Casco Nori Hufeisen ja USG Ratsastuskypärä Comfort Training sekä Imperial Riding Olania Crystal -kypärät.
Nämä kypärät voi palauttaa ostopaikkaansa.
Kolmen kypärän iskunvaimennuksessa oli vakavia puutteita. Lisäksi näistä yhden kypärän läpäisynkestävyysvaatimukset eivät täyttyneet, jolloin esimerkiksi kivi saattaa työntyä kypärän lävitse iskun osuessa kypärään. Yhdessä kypärässä oli aivan liian jäykkä lippa, mikä voi aiheuttaa niskan retkahtamisen tai muuten huonoon asentoon joutumisen, jos lippa osuu maahan hevosen selästä pudotessa.
Markkinoilta poistettiin myös seuraavat kypärät: Back on Track EQ3 Lynx yksi erä, Equitare Hile, Hansbo Hs Vision Tech Profile, HKM Carbon art ja Horze Ashley lasten ratsastuskypärä. Kypärissä oli muun muassa seuraavia puutteita: Yksi kypärä ei pysynyt testattaessa testipäässä, koska sen leukahihna irtosi kypärästä. Näistä neljän kypärän asiakirjoissa oli puutteita.
Tiedot markkinoilta poistetuista kypäristä löytyvät Vaaralliset tuotteet -sivustolta, jossa kerrotaan eri viranomaisten vaaralliseksi havaitsemista tuotteista.
Kaikkiaan tarkistettiin siis 11 kypärää, ja vain kahdessa niistä ei ollut huomautettavaa.
Osa uutisoiduista kypäristä tutkittiin jo viime vuoden puolella, jolloin niiden vaarallisuudesta tiedotettiin ensimmäisen kerran. Näin oli esimerkiksi Back On Track -kypärän kohdalla.
”Olemme ensikerran jo informoineet Tukesin ohjeiden mukaisesti jälleenmyyjillemme: 14.12.2023 että S Lynx erä 10/2019 myynti lopetettiin ja keräsimme jälleenmyyjillä olevat tuotteet pois. Suomen markkinoille olimme jakaneet yhdeksän kappaletta tätä tuotetta. Maanantain tiedotteessa ei ole osallemme mitään uutta tiedotettavaa”, kommentoi Back on Trackin maajohtaja Krista Virtanen.
Tukesin ylitarkastaja Asta Koivisto vahvistaa, että kypäristä oli julkaistu tiedot Vaaralliset tuotteet -sivustolla jo aiemmin. Silloin niistä myös uutisoitiin julkisuudessa. Nyt ratsastuskypäräprojekti saatiin loppuun kokonaisuudessaan, jolloin Tukes tiedotti itse asiasta.
Kaikkiaan tarkistettiin siis 11 kypärää, ja vain kahdessa niistä ei ollut huomautettavaa. Osassa kypäristä kyse oli vaaralliseksi todetusta mallista, eli koko kypärämallin iskunkestävyys ei ollut riittävä, jolloin kaikki mallin kypärät vedetään takaisin. Osalla kypäristä saatiin selitys, että virhe koskee vain tiettyä erää, jolloin takaisinveto on suppeampi ja koskee vain tiettyä valmistuserää.
Linkki Vaaralliset tuotteet -sivustolle
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat







