
Ravivihje: Ray Boy maratonin ykkönen
Tapio Mäki-Tulokkaan kalusto on ollut kevään aikana hurjassa iskussa. Hevosilla on ollut jo pitkään käsittämättömän huono arpaonni lähtöratojen suhteen, mutta ne ovat ottaneet voittoja liukuhihnalta. Ray Boy viimeisteli Forssassa voitokkaasti ja toimii vihjeen ankkurina.Ray Boy ei ollut Seinäjoella parhaimmillaan, mutta siihen löytyi startin jälkeen terveydellinen selitys. Teivon finaalissa tehtävä oli toivoton tukalista asemista. Forssan kilpailun ruuna voitti haettuaan keulapaikan kierros ennen maalia. Hyvällä selkäjuoksulla hevonen kirii todella terävästi, eikä matka ole ongelma.
Kungen palasi Kuopiossa tauolta hieman tukkoisen oloisena ja sijoittui neljänneksi. Lahjakas ori pystyy paljon parempaan eikä voitto yllättäisi. Nevan Hurmuri ei ole voitoilla mässäillyt uransa aikana, mutta Jokimaan esitys kärjen kupeelta oli yksi uran parhaista juoksuista. Voitokkaat Rummeli ja Ekin Huli kuuluvat nekin aikaisin kupongille. Mahdollinen jymy-yllättäjä voisi olla Ypäjä Norppa. Juoksut ovat epäonnistuneet kahteen viimeiseen, mutta hevonen on näyttänyt erittäin hienolta.
Hollaus nousee viime esityksensä perusteella kolmannen kohteen selväksi suosikiksi. Tamma pinkoi alun laukkansa jälkeen 25-vauhtia läpi. Ravia mennessään tamman pitää olla lähellä voittoa. Landen Iita on menestynyt hienosti ikäluokkalähdöissä. Killerillä se oli mukana KK-lähdössä sijoittuen viidenneksi. Kiritiloja ei lopussa tullut ja esitys tauolta oli lupaava. M.A.Piste teki muutaman heikomman suorituksen alku vuodesta, mutta viime kilpailun perusteella vire on taas nousussa.
Caboose parantaa otteitaan kaiken aikaa ja keskiviikkona voi hyvinkin olla jo voiton vuoro. Tamma kiihtyy kovaa ja saattaa hyvinkin päästä juoksemaan keulassa. Digthislass on kunnossa ja kiritilat löytäessään se pystyy paljoon. Sisärata ei ole kohtuulliselle kiihdyttäjälle etu. Tara Hills esitti viimeksi hurjan tykityksen takasuoralla ja pystyy sen perusteella pärjäämään.
Le Gros Bill avasi kautensa tyylikkäällä suorituksella. Pitkän tauon jälkeen startit vievät varmasti kuntoa oikeaan suuntaan ja keskiviikkona voi olla jo voiton vuoro. Lähtönopeus on kansainvälistä huippu tasoa, joten se juossee Vermossa keulassa. Global Withdrawl teki Teivossa huiman loppukirin ja nousi kaukaa takaa toiseksi. Yllättäjän rooliin asetellaan Jason`s Camden, joka juuttui Teivossa virtavana pussiin.
Päätöskohteen mielenkiintoisin hevonen on Matteus Kevätön, joka laukkasi Kuopiossa lähtöön, mutta kulki sen jälkeen 24,6-vauhtia loppu matkan. Teivossa ori jatkoi hyviä esityksiään oltuaan Is-sakan Valon voittamassa finaalissa kolmas. Pate Pollea ja Tatuari runttaavat voimillaan mukaan voittomatsiin.
Toto65-vihjeet
Lähtö 1: 5 Ray Boy (4,1)
Lähtö 2: 6 Kungen, 1 Nevan Hurmuri, 5 Rummeli, 10 Ekin Huli, 12 Ypäjä Norppa (3,4)
Lähtö 3: 3 Hollaus, 7 Landen Iita, 12 M.A.Piste (4,11)
Lähtö 4: 2 Caboose, 1 Digthislass, 6 Tara Hills (3,7)
Lähtö 5: 3 Le Gros Bill, 6 Global Withdrawl, 4 Jason`s Camden (5,2)
Lähtö 6: 2 Matteus Kevätön, 9 Pate Pollea, 10 Tatuari (6,7)
405 riviä x 0,10e = 40,50e
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat


