Suomalaisratsastajien keskikehon hallinta heikkoa jopa huipulla – tutkija ottaisi mallia pararatsastajilta - Hevoset - Maaseudun Tulevaisuus
Hevoset

Suomalaisratsastajien keskikehon hallinta heikkoa jopa huipulla – tutkija ottaisi mallia pararatsastajilta

Hevosurheilussa tehty tutkimustyö on liittynyt pääasiassa hevosten fysiologiaan, valmennukseen ja jalostukseen. Anne-Maarit Hyttinen tutkii sen sijaan ratsastajan fysiikkavalmennusta.
Joni Asikainen
"Jos radalla joutuu antamaan fyysisesti kaikkensa, kaventaa se huomattavasti havainnointi- ja reagointikykyä. Se voi olla yksi syy alisuorittamiseen", arvioi ratsastajien suorituskykyä tutkiva Anne-Maarit Hyttinen. Hän jakaa jatkossa osaamistaan Hevosopiston valmentaja- ja opettajakoulutuksissa.

Ratsuhevosten jalostus on muutamassa vuosikymmenessä muokannut raskaammista, hitaammista, hyvällä työmoraalilla varustetuista kilpahevosista kevyempiä, ketterämpiä ja reaktiivisempia ratsuja. Eroa voisi verrata jokkis-autoihin ja Formula 1:n. Kilparadalla ratsastajan vaikutus lopputulokseen on yhtä tärkeä kuin hevosen.

Mutta millainen nykyratsastaja on kilpaurheilijana?

Sitä on tutkinut jo 15 vuotta Jyväskylän yliopiston liikuntatieteellisessä tiedekunnassa valmennus- ja testausopin tieteenalalla tohtorikoulutettava Anne-Maarit Hyttinen. Hän on tehnyt ratsastajan fysiikkavalmennuksesta useamman tutkimuksen, joista viimeisin, väitöskirja, on valmistumassa tämän vuoden aikana.

Hyttinen on yksi alan tutkimuksen pioneereista myös kansainvälisesti.

”Olen koonnut yhteen syväluotaavaa dataa yli 5 000 tutkimastani suomalaisratsastajasta. Viisitoista vuotta on myös tulosten keräämisaikana merkittävä. Kansainvälisiä varteenotettavia tutkimuksia löytyy vasta muutamia”, hevosurheilua intohimoisesti harrastava Hyttinen kertoo.

Tutkimustulokset ovat karua luettavaa. Ratsastajien, kuten myös koko Suomen väestön, kunto on laskenut vuosi vuodelta. Se, että ratsastajien kunto on saman ikäistä keskimääräistä väestöä alhaisempi kuitenkin yllättää. Tämä koskee myös kilparatsastajia.

”Ratsastajat yleensä vain ratsastavat, eikä se kehitä hapenottokykyä tai voimatasoa. Kunto ei näin kehity. Ratsastuksessa myös tavoitellaan eleetöntä suorittamista. Mitä taitavampi ratsastaja, sitä vähemmän hän kuluttaa energiaa.”

Hevosurheiluun liittyvät tallityöt eivät nekään tee ihmeitä, ellei tekijä pyri jatkuvasti lisäämään suoritustasoa ja nostamaan sykettä.

”Kyllä me luonnostaan pyrimme tekemään arkityöt mahdollisimman taloudellisesti ja kroppaa säästäen. Tallitöiden mekaaniset toistot lisäävät jäykkyyttä ja toispuoleisuuttaa. Ratsastajalta taas vaaditaan hevosen selässä elastisuutta, voimaa, balanssia, reaktionopeutta ja hyvää hapenottokykyä.”

Näitä kaikkia ominaisuuksia Anne-Maarit Hyttinen on lukuisissa tutkimuksissaan mitannut. Balanssia ja voimatasoa mitataan esimerkiksi yksinkertaisimmillaan käsien puristusvoimaa vertaillen.

”Suurin ero, joka on ratsastajalla tullut vastaan, on 14 prosenttia oikean ja vasemman käden välillä. Voi vain miettiä, miltä tämä puoliero tuntuu hevosen suussa ja miten se vaikuttaa suoritukseen.”

Ratsastaja tarvitsee erittäin vahvat ja monipuoliset vatsa- ja selkälihakset. Tutkimusten ratsastajilla on keskimääräistä paremmat selkälihakset, numeraalisesti 4–5, mutta vatsalihakset vain 1–2.

”Epäsuhta vaikuttaa ratsastajan koko kehonhallintaan ja istunnan vakauteen sekä tasapainoon. Esimerkiksi kevyessä istunnassa, jossa selkälihakset tekevät töitä, mutta vatsa roikkuu mukana ”matkustajana”.”

Vuonna 2006 silloinen maajoukkuevalmentaja Piia Pantsu ja Hyttinen ottivat joukkueen jäsenten kanssa kahden kuukauden jakson, jossa ryhmäläiset treenasivat kaksi kuukautta keskivartalon lihaksia.

"Positiivinen muutos ratsastajien tasapainoon erityisesti hypyistä laskeutumisissa oli suuri. Nykypäivän radoilla ratsastajilla ei ole esteen jälkeen muutamaa askelta aikaa kohentaa tasapainoaan.”

Keskikehon voima ja hallinta on ratsastamisen ydin. Jalkojen ja käsien käyttö tehostaa kommunikaatiota, mutta hevosta voi hallita myös pelkällä keskivartalolla.

”Pararatsastajat ovat tästä loistava esimerkki. He voivat ratsastaa, vaikka heillä ei olisi käsiä tai jalkoja. Heillä on käytössään balanssi ja painoavut. Jos ratsastaja ei ole keskikehon hallintaa, hänen on vaikea pitää oikeaa painopistettä hevosen selässä.”

Toisin kuin vaikka pariluistelussa tai joukkueurheilussa, hevosella ei ole suorituksessa mielessään samaa tavoitetta kuin ratsastajalla. Ratsastaja kertoo tavoitteensa hevoselle vartalollaan.

Menestyäkseen ratsastajan viestinnän pitää olla selkeää, oikea-aikaista ja itsevarmaa. Ylimääräiset tai viivästyneet viestit heikentävät lopputulosta.

”Ratsastajan reaktiokyky on suoraan verrannollinen hänen maksimivoimansa tasoon. Myös hyvällä hapenottokyvyllä on kokonaisuudessa merkitystä.”

”Aivot ohjaavat tuntoaistimusten kautta ratsastajan lihaksistoa oikeanlaisiin liikeratoihin ja reaktioihin. Mitä monipuolisemmin voimaa on harjoiteltu, sitä nopeampaa ja tarkempaa on myös ratsastajan apujen hallinta.”

Hyttinen on tutkinut ratsastajien hapenottokykyä. Kansainvälisellä tasolla naisratsastajien suhteellinen hapenottokyky on yli 45 millilitraa kiloa kohti minuutissa. Suomessa kansallisella tasolla luku on noin 32.

Huipputason miesratsastajilla hapenottokyky on vastaavasti yli 50. Kansainvälisen tason mieshiihtäjillä luku voi olla jopa yli 90.

Hiihtäjien tasoa ei ratsastajan hapenottokyvyn tarvitse olla, mutta mikäli tavoitellaan kansainvälistä kärkeä, hapenottokyky pitäisi Hyttisen mukaan lähennellä 50 ml/kg minuutissa.

"Ratsastaminen optimaalisimmillaan on pitkälti aerobista suorittamista, jossa on anaerobisia piikkejä lukuun ottamatta kenttäratsastuksen maastoesteosuutta, jossa rasitustaso kasvaa suoritusnopeuden myötä. Hapenottokykyä tulee kehittää ratsastussuorituksen rasittavuus, kilpailutaso ja tavoitteet huomioiden.”

Tutkija muistuttaa, että kestävyyttä tarvitaan myös siksi, että kisapäivät ovat pitkiä ja niihin liittyy paljon ratsastussuorituksen ulkopuolista liikuntaa.

"Kisoissa tulee käveltyä kymmenenkin kilometriä. Tärkein luokka on yleensä päivän lopussa ja arvokilpailuissa viimeisenä päivänä.”

”Ratsastajien urheilijamaisuus voisi olla meille suomalaisille hyvä etulyöntiasema kansainvälisellä tasolla. Positiivista tässä on se, että meillä on siihen työkalut olemassa”, kannustaa Anne-Maarit Hyttinen, joka on kirjoittanut useita oppaita, käsikirjoja sekä artikkeleita ratsastajan fyysisen suorituskyvyn kehittämisestä.

”Huippuratsastajat kuormittavat hengitys- ja verenkiertoelimistöään suorituksessa 70–80 -prosenttisesti laboratoriossa mitatusta maksimista. Tutkimuksessani suomalaiset ratsastajat suorittavat jopa yli 100-prosenttisesti maksimistaan. Jos radalla joutuu antamaan fyysisesti kaikkensa, kaventaa se huomattavasti havainnointi- ja reagointikykyä. Se voi olla yksi syy alisuorittamiseen”, tutkija arvioi.

Kansainvälisellä huipulla muutos on jo nähtävissä. Maailmanlistan kärkinimet ovat fysiikaltaan huippu-urheilijoita. He harrastavat oheisliikuntaa ja huoltavat kehoaan.

”Kilpaurheilussa onnenkantamien ja sattumien varaan ei voi laskea.”

Anne-Maarit Hyttinen toivoo pääsevänsä vaikuttamaan ratsastusurheilun kehitykseen aloitettuaan juuri yhteistyön Hevosopiston kanssa. Hänen ammattitaitoaan hyödynnetään valmentaja- ja opettajakoulutuksissa erityisesti ratsastajan kokonaisvaltaisen valmentamisen kehittämisessä.

”Tieto on tehty jaettavaksi. Koen, että olen tutkijana epäonnistunut, jos en pääse jakamaan tutkimaani tietoa käytäntöön", hän perustelee.

"Ypäjällä on joka tason opiskelijoita. Jos pääsisin heihin istuttamaan edes pienen siemenen. Ja ainakin kertomaan, mistä tietoa on saatavilla.”

Lue lisää

"Minulla ei ole ollut näin hyvä hevostilanne koskaan"

”Tarinani on auttanut muita jaksamaan”

Sanna Koskiluhta vei suomenmestaruuden pararatsastuksessa

Suomessa syntyy vuosittain 5-7 lasta, joilla on mahdollisuus kehittyä maailman parhaiksi: "Ilman poikkeuksellista perimää ei ole mahdollista kehittyä huipulle"