Hevoset

Hannu Hietasen mukaan hevosten lukeminen on tärkeimpiä raviurheilijalta vaadittavia taitoja — "Pitää osata aistia mitä hevoset milloinkin tarkoittavat, kun eivät ne puhumaan ala.”

Taidon lisäksi raviurheilussa menestykseen vaaditaan myös roimasti työtä ja aikaa.
Johannes Tervo
Hannu Hietaselle on uran aikana kertynyt monia kymmeniä pokaaleja. Valmentaja kuitenkin korostaa, että aina ei tarvitse voittaa, jotta kisatulokseen voi olla tyytyväinen.

”Meillä on aina ollut hevosia. Paapan aikana oli vielä työhevosia, mutta kun traktorit tulivat ja työhevosille ei enää ollut niin tarvetta, niin isä sitten innostui niitä valmentamaan, muistelee kuninkuusraveihin valmistautuva Hannu Hietanen ensimmäisiä kokemuksiaan hevosten parissa. Kovavireisen Joriinin 47-vuotias valmentaja istahti hevosen ohjaksiin ensimmäisen kerran jo hyvin nuorella iällä.

”Ensimmäiset lenkit tein ehkä seitsemän vanhana. Siihen aikaan meillä ei ollut vielä poneja, niin siinä harjoiteltiin heti aikuisilla hevosilla."

Nuorella iällä alkanut työ hevosten parissa on kantanut Hietasen vuosien varrella moniin voittoihin. Isältä, raviratojen legenda Markku Hietaselta saatu oppi on ollut kultaakin arvokkaampaa.

Tärkeimpänä Markulta saatuna oppina Hietanen pitää hevosen viretilojen aistimista.

”Hevosten lukeminen on sellainen juttu, mikä pitää ravihommissa osata. Pitää osata aistia mitä hevoset milloinkin tarkoittavat, kun eivät ne puhumaan ala.”

Lahjakkuuden ja osaamisen lisäksi tarvitaan myös paljon hikeä ja aikaa. Hietasen työpäivä hevosten parissa alkaa jo aamuvarhaisella.

”Kymmentä vaille kuusi on herätys, jolloin hevoset ruokitaan. Karsinoiden siivoamisen jälkeen aletaan ajaa. Yleensä hevoset saadaan ajettua puoleen päivään mennessä.”

Iltapäivällä on puolestaan huoltotoimien aika. Etenkin kesällä illan ohjelmaa määrittelevät ravipäivät.

"Raveista tullaan kotiin matkasta riippuen puolesta yöstä eteenpäin. Monet kerrat Vermosta tullessa on käynyt niin, että kun pään laskee tyynyyn, niin lomittajana toimiva vaimo lähtee kymmenen minuuttia myöhemmin töihin. Ei sitä sitten kerkeä itsekään montaa tuntia huilata.”

Aamulla sama ruljanssi toistuu uudestaan.

”Kyllä jos joka päivä on ravit, niin se alkaa loppuviikosta jo väsyttää. Jos tämä pakollista olisi, niin ei millään jaksaisi. Kyllä tästä hommasta pitää oikeasti tykätä.”

Työ palkitsee aina tekijänsä: Hietaselle on raviuran aikana tullut monia isoja voittoja, ja lisää saattaa olla luvassa jo tulevissa Kuninkuusraveissa Joriinin ohjaksissa. Hän kuitenkin korostaa, etteivät pelkät voitot ole itsessään kaikki kaikessa.

”Ei tarvitse aina välttämättä voittokannassa olla. Jos hevosella on ollut vaikka vaikeuksia, ne saadaan selätettyä ja päästään hyviin tuloksiin, niin se aina palkitsee.”

Voittojen ja kisojen lisäksi raviuralta on jäänyt mieleen myös monia muita mielenkiintoisia kokemuksia.

Yksi Hietasen mielenpainuvimmista ravimuistoista on kymmenen vuoden takaa, kun hän pääsi maistamaan kisamatkalla suuren maailman meininkiä.

”Kymi GP ravit ajettiin Kouvolassa kymmenkunta vuotta sitten. Ajoin päälähdössä Kuislan Reiman hevosta.”

Kuisma ehdotti Hietaselle, että Kouvolaan voitaisiin matkata lentokoneella.

”Reima ei kuitenkaan päässyt lähtemään reissuun. Minä menin sitten suihkukoneella Ilmajoelta Kouvolaan yksistään kahden lentäjän kanssa”, Hietanen naureskelee.

Uutiseen korjattu Reima Kuislan nimi 27.7. kello 11:06.

Lue lisää