Jalostus keskittyy liian harvoille oriille – jalostusohjesääntöä uusitaan syksyn mittaan

Suomenhevosten jalostuksessa on kaksi ristiin viakuttavaa ongelmaa. Sukujen suppenemista pitäisi pystyä vähentämään. Jos kuitenkin tiettyjen sukujen käyttöä rajoitetaan, se voi johtaa kasvatus vähenemiseen entisestään, jos pienkasvattaja ei voi käyttää omaa tammaansa haluamallaan oriilla. 

Samaa oria saa käyttää jalostuksen vuoden aikana enintään 120 tammalle, kun katto oli aiemmin 150:ssä.

Suomenhevosoreja pitävistä yrittäjistä Jutta Ihalainen Team Ojanperästä Pihtiputaalta ja vihtiläinen Mika Mäkelä ovat sen kannalla, että enimmäismäärää tulisi pudottaa vieläkin alemmas.

”Ravikuningas saa suhteettoman paljon tammoja. Näin pienessä populaatiossa se kärjistää. Ajattelisin jopa, että 80 olisi hyvä”, Ihalainen sanoo.

Juoksijasukuisten hevosten kärki on kaventunut huolestuttavasti. ”Näemme nyt ongelman, kun Viesker sai monta vuotta täydet tammat. Sen vaikutus tulee olemaan edessä vielä monta vuotta”, Ihalainen sanoo.

Mika Mäkelä otti samaan asiaan kantaa Talkkari kohti Kunkkareita -ohjelmassa muutama viikko sitten.

”Nyt varsoja syntyy reilu 900 ja kaksi oria ottaa tammoista 150 kumpikin. Jos katto olisi 70 tammaa orille, tulisi lisää erisukuisia varsoja.”

Mäkelän mukaan siitoksen jakautuminen useammalle orille tasaisi myös yrittäjien tuloja, kun oriiden astutus- ja varsamaksuja voitaisiin päivittää kustannuksia vastaavalle tasolle.

”Varsojenkin arvoon muutoksella voisi olla myönteinen vaikutus”, tuumi Mäkelää Talkkari-ohjelmassa haastatellut Kari Lähdekorpi.

Suomenhevosjalostus nojaa muutaman tamman omistajiin.

”Eikö juuri pienessä mittakaavassa ole entistä tärkeämpää se, millainen jälkeläinen siitä omasta tammasta saadaan?” pohtii Jutta Ihalainen.

Hän kaipaa juoksijasuunnalle selvempää jalostuksen agendaa, jollainen ratsupuolen jalostuksessa jo on: ”Millainen rakenne on hyvä, että hevonen kestää sen ratsukäytön. Luonne on nöyrä ja miellyttävä. Sillä puolella kasvattajat ovat saaneet myös näyttävyyttä ja liikettä kehitettyä sangen lyhyellä aikajänteellä.”

Vastaavasti ravuripuolella olisi hänen mielestään tärkeä miettiä oman tamman kohdalla kriittisesti, mitkä ovat sen hyvät ominaisuudet ja minkä puutteiden kertaamista tulisi välttää. Mikä ori on tässä mielessä järkevä sen sijaan, että vain valitaan tämän hetken menestynein radalla?

”Kilpailu on kuitenkin niin kovaa. Onko reilua hevosta kohtaan, jos se menee omien rajojensa riskillä niin terveyden, rakenteen kuin luonteenkin suhteen?” Ihalainen kysyy.

Suomenhevosen jalostusohjesääntöä ollaan uudistamassa.

Suomen Hippoksen jalostusjohtaja ja vt. toimitusjohtaja Minna Mäenpää toteaa, että sukusiitoksesta on käyty paljon keskustelua ja siitä löytyy myös tutkimusta.

”Tälle vuodelle tehtiin muutos, kun oriin tammamäärä rajattiin 120:een. Se on selkeä signaali, mutta ei ratkaise asioita yksistään. Lisäksi tulee katsoa kärkioriiden sukulaisuuksia keskenään. Näihin pitää jokaisen kasvattajan kiinnittää omalla kohdallaan huomiota.”

Hippos voi siis antaa suosituksia, mutta jos kentällä jalostusvalinnat eivät muutu, kehityskään ei käänny monipuolisemman perimän suuntaan.

Jalostusohjesääntöä varten on koottu pohjaksi tietoa muun muassa alkuvuoden jalostuspäiviltä sekä suomenhevosta koskeneista keskusteluista viime vuonna tehdyn tulevaisuustyön osana.

”Nykyiseen ohjesääntöön tarvittavat muutokset ovat olleet kesän aikana arvioitavina keskeisillä sidosryhmillä ja jalostusvaliokunta kokoontuu elokuun puolivälissä. Uusi ohjesääntö on tavoitteena vuoden loppuun mennessä.”

Suomenhevosella tammamäärä rajataan kahden vuoden kuluttua sataan. Siitä on jo päätös.

”Jos halutaan oikeasti vaikutuksia, sitten pitää katsoa myös, minkä verran samoista suvuista polveutuvia oreja voi käyttää”, Mäenpää painottaa.

Tätä varten jalostusohjesäännön yhteydessä tulee pohdittavaksi, löytyykö jotain porkkanoita lisäämään erisukuisten orien käyttöä.

Vaakakupissa painaa kuitenkin myös se, että kasvatusmäärä on nykyiselläänkin alarajalla siihen nähden, että suomenhevosen perimä pysyy elinvoimaisena ja terveenä.

”Jos lähdetään kovasti rajoittamaan, vaikuttaako se sitten myös niin, että kasvatus vähenee entisestään, jos pienkasvattaja ei voi käyttää omaa tammaansa haluamallaan oriilla”, Mäenpää huomauttaa.

Neuvonnan rooli siis korostuu.

Suomen Hippos on kehittänyt viime vuosina sähköistä jalostuspalvelua Heilaa, jossa testiparitukset tuovat helpolla tavalla esiin sen, miten tamman ja orin suvut sopivat yhteen.

Sukusiitosasteen lisäksi palvelussa on hyvä seurata myös sukukatokerrointa, Minna Mäenpää vinkkaa.

Tähen Säväyksen varsan Energiannan isä on Energia Ossi. Taisto Rautiaisen kasvattaman varsan sukusiitosaste on 3,98 prosenttia ja sukukatokerroin 95,2. Viidennessä polvessa varsan sukusiitosprosentti on vain 0,2. Kuva: Lari Lievonen

Suomenhevosen sukusiitosasteet ovat viime vuosina nousseet. Astutusmäärät ovat laskeneet usean vuoden ajan. Lisäksi juoksijasuunnalla jalostus on keskittynyt voimakkaasti muutamille suosituimmille oreille.

Kuninkuusravien päälähtöjen hevoset antavat hyvää osviittaa. Sekä kuningatar- että kuninkuuskisan hevosten sukusiitosaste on yli prosentin alempi kuin 5-vuotistähtien, joista viidellä suositusraja 6,25 prosenttia menee rikki.

5-vuotiaiden Pikkukunkun osallistujissa sukusiitosaste on keskimäärin 5,87. Alin on Lumettajalla, 2,40 ja alle viiden jäävät neljän muun hevosen luvut. Seitsemällä osallistujalla 12:sta sukusiitosaste liikkuu välilä 5,78–8,96.

Nuorten tähtien sukukatokertoimet vaihtelevat 80,60–95,20. Korkein eli parhas luku on sekä Parvelan Retulla että Lumettajalla.

4-vuotiaissa Pikkuprinssin osallistujissa on neljä hevosta, joiden sukusiitosaste on enintään 4,16. Se riittää laskemaan koko osallistujajoukon keskiarvon 5,12:en eli alemmas kuin 5-vuotiailla. Toisaalta tässäkin joukossa on toiset neljä, joilla sukusiitos ylittää suositetun serkusparituksen tason, 6,25 prosenttia.

Kokonaisuutena 4-vuotiaiden sukusiitosaste on puolisen prosenttia korkeampi kuin kuningatar- ja kuninkuuskisan hevosilla.

Pikkuprinssiläisissä sukukatokertoimet liikkuvat välillä 85,50–96,80, mikä on pääkisan osallistujien kanssa samaa luokkaa.

Kuningatarkisaan osallistuvien tammojen sukusiitosasteen keskiarvo on 4,47. Alin arvo, 3,62 on Vilma Lyydialla, ja alle neljän prosentin ovat sukusiitoksessa myös Virin Camilla ja Ryti-Tyttö. Toisaalta vain kahdella sukusiitos ylittää viisi prosenttia.

Sukukatokerroin liikkuu kuningatarkandidaateilla välillä 88,70–96,80.

Oriiden puolella kaikkien muiden sukusiitosaste on keskimäärin 4,86 ja hajonta 2,33–7,51. Pauhiksen ja Camrin alle kolmen jäävät luvat laskevat keskiarvoa selvästi.

Oriiden sukukatokertoimet vaihtelevat 83,90–96,80.

Kehityksen taustalla on se, että viisinkertaista ravikuningasta Vieskeriä käytettiin siitokseen enimmäismäärä useiden vuosien ajan. Sille syntyi 1 504 jälkeläistä. Kun sen isällä Vokkerilla oli lisäksi jälkeläisiä 935, voi helposti arvioida jo näiden kahden merkityksen.

Kun myös 1980–90-lukujen suosikkioriilla Suikulla oli jälkeläisiä 1 240, sekin löytyy useista sukupuista.

Termit

Sukusiitosaste eli -prosentti kertoo, kuinka todennäköisesti yksilön satunnaisesti valitun geenin eri muodot ovat peräisin samalta esivanhemmalta.

Luvun suuruus riippuu aina siitä, monenko sukupolven hevoset laskentaan otetaan mukaan.

Sukusiitosasteen haitallisena rajana pidetään yleensä kymmentä prosenttia. Erityisesti suljettujen rotujen kuten suomenhevosen jalostuksessa tulisi pyrkiä pitämään sukusiitos alle serkusparituksen, 6,25 prosentin.

Sukukatokerroin kertoo yksilön perimän monipuolisuudesta. Jotta monipuolisuus säilyy, kertoimen tulee olla mahdollisimman korkea, enimmillään 100.

Sukukatokerroin kertoo silti siis vain yksilön perimän laajuudesta – ei koko rodun tilanteesta.

Alhainen sukusiitosaste ei välttämättä aina tuota korkeaa sukukatokerrointa.

Sukusiitosasteen noususta kantaa huolta myös viikon vieras Aapo Teperi

Karjalan vanha tammalinja tuottaa Taisto ja Mari Rautiaisen kasvateista menestyjiä