HU: Hevosopiston ilmapiiriongelmia selvitellään – tilanteesta valitettu opetus- ja kulttuuriministeriöön
Hevosopiston hallituksen jäsenet toteavat, että ongelmista on tullut tietoa. Hallituksen puheenjohtaja antaa tuen rehtori-toimitusjohtajalle.
Hevosopiston vaikeudet jatkuvat. Kovan talouskurin ja rakennusten korjausvelan kanssa pyristelevän koulutusyhtiön ilmapiiristä on valitettu yhtiön omistajille. Kuva: Jarno MelaHevosurheilu uutisoi perjantaina nimettömiin lähteisiin perustuen Hevosopisto Oy:n sisäisistä ilmapiiriongelmista.
Uutisen mukaan tilannetta on käsitelty opiston omistajiin kuuluvien Suomen Hippoksen hallituksessa ja Suomen Ratsastajainliiton vuosikokouksessa. Tilanne on myös Hevosopiston omistajaohjaajan opetus- ja kulttuuriministeriön tiedossa.
Koulutusyhtiön hallituksen puheenjohtaja Thomas Stenius myöntää, että hänelle on kanneltu rehtori-toimitusjohtaja Pauliina Mansikkamäen toiminnasta. Hänen mukaansa esitettyjä väitteitä ei kuitenkaan ole pystytty näyttämään toteen.
Hallitus katsoo hänen mukaansa, että takana on muutosprosessin vastustusta, kun koulutusyhtiö on ollut rankalla talouskuurilla.
Stenius samoin kuin Forssan kaupunkia hallituksessa edustava Jari Kesäniemi antavat tukensa Mansikkamäelle.
Uutisesta ei selviä, kuinka työntekijät ovat pyrkineet tuomaan esiin kokemiaan ongelmia työsuojeluvaltuutetun kautta ja miten niihin on vastattu. Työilmapiiristä vastaa lain mukaan työnantaja. Jos ongelmia koetaan, ensin on oltava yhteydessä esimiehiin.
HU:n uutisessa Pauliina Mansikkamäki kertoo, että työterveyspalveluja on laajennettu ja esimiesten määrää lisätty. Hänen mukaansa työmarkkinoilla sovitut neuvottelujärjestykset on ohitettu, kun ongelmissa on hypätty neuvottelemaan suoraan omistajien kanssa.
Hevosopisto Oy on käynyt kolmen viime vuoden ajan läpi rankkaa talouskuuria, joka alkoi opetuksen valtiontukien putoamisesta. Opiston rakennuskanta ja sen korjausvelka rasittaa myös koulutusyhtiön toimintaa.
Viime vuonna Hevosopiston koulutus sekä siihen kuuluva valmennus keskus työllistivät 77 henkilötyövuoden edestä.
Vuoden 2018 lopulla käydyissä yt-neuvotteluissa tehtäviä järjesteltiin uusiksi. Osa työntekijöistä työllistyi siten uusiin tehtäviin mutta kolme irtisanottiin.
Koronan vuoksi koko henkilöstö lomautettiin tänä vuonna.
Lue myös:
Hevosopisto sanoi irti vain kolme - uudelleenjärjestelyt tuovat töitä lähes kaikille
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat


