Hevoset

Hevosopisto sai pikavauhdilla erillisen henkilöstön kehitysjohtajan selvittämään sekavaa tilannetta – omistajat koolle ensi viikolla

Hevosurheilun valmennuskeskus saa vuodenvaihteessa uudeksi urheilujohtajaksi Mikael Forsténin. Valmennuskeskuksen johtaja Pirkko Herd on toistaiseksi poissa töistä.
Jarno Mela
Hevosopiston talouden ja myös työhyvinvoinnin ongelmia on viime kuukausina käsitelty julkisuudessa useamman kerran.

Hevosopiston Oy:n hallitus pitää ensi viikolla selvitystilaisuuden, johon on kutsuttu yhtiön omistajat. Samalla esitellään selvitys mediassa esillä olleista koulutusyhtiön ilmapiiriongelmista. Näin halutaan hallituksen puheenjohtajan Thomas Steniuksen mukaan varmistaa, että "omistajilla on oikeat tiedot tapahtumista ja niiden taustoista".

Asia lähti liikkeelle, kun hallitukselle ja omistajille tehtiin kantelu syyskuussa. Kirjelmä oli laadittu koko henkilöstön nimissä, mutta sen julkisuuteen tulon jälkeen enemmistö henkilökunnasta on irtisanoutunut todeten, ettei koe yhtiön johtamisen linjassa esitettyjä ongelmia.

"Tiedostamme, että osa henkilöstöstä kokee tällä hetkellä tyytymättömyyttä. Pidämme hyvänä asiana, että asiaa selvittää edelleen ulkopuolinen konsultti", Stenius kommentoi.

Hevosopisto sai myös henkilöstön kehitysjohtajan, missä tehtävässä aloittaa yritystä aiemmin muutosjohtamisessa konsultoinut Hannu Järvelin. Tämän selvitysraportti Hevosopiston tilanteesta esitellään myös ensi viikolla omistajille.

Painettu MT kertoi maanantaina Järvelinin tekevän arviointia kahtiajakautuneesta henkilökunnan tilanteesta.

Myös hallitus on kuullut luottamusmiehiä ja valituskirjelmän laatijaa. "Keskusteluissa ko. henkilöitä on pyydetty kertomaan tapauksista ja tapahtumista, joihin valitukset pohjautuvat. Mitään konkreettista ei ole esitetty", Stenius myös toteaa tiedotteessa torstaina.

Hevosopiston hallitus kokoontui keskiviikkona illalla ylimääräiseen kokoukseen.

Koulutusyhtiö tiedotti myös torstaina aamulla, että hallitus on valinnut opistoon kuuluvan Hevosurheilun valmennuskeskukseen uuteen urheilujohtajan tehtävään Mikael Forsténin. Entinen kansainvälisen tason esteratsastaja toimii vuodenvaihteeseen asti Suomen Ratsastajainliiton puheenjohtajana, mihin hän ei hakeutunut toiselle kolmivuotiskaudelle.

"Ajattelin jo vuosia sitten, että oman aktiiviurani päätyttyä kilparatsastuksessa haluan antaa osaamiseni ja kokemukseni ratsastusurheilun ja -valmennuksen kehittämiseen", Forstén toteaa tiedotteessa.

Hevosvalmennuskeskuksen vt. johtajana toimii vuodenvaihteeseen asti Mikko Luhtala, joka vasta aloitti marraskuun alussa Hevosopistolla tapahtumapäällikkönä. Hän korvaa näin ylimenokauden Pirkko Herdiä, joka on johtanut valmennuskeskusta vuoden 2017 lopulta.

"Pirkko Herd on pois töistä henkilökohtaisista syistä jonkin aikaa", vastaa rehtori-toimitusjohtaja Pauliina Mansikkamäki MT:n tiedusteluun vt. johtajan tarpeesta.

Hevosopistolle ja hevosurheilun valmennuskeskukselle valmistellaan uutta strategiaa. Valmennuskeskuksen osalta suunnitelmia esitellään tänään torstaina Olympiakomitealle.

Hevosopiston omistavat tasaneljänneksin valtio, Suomen Hippos, Suomen Ratsastajainliitto sekä kolme seudun kuntaa, Ypäjä, Jokioinen ja Forssa.

Uutista on korjattu 19.11. kello 13:30: Mikael Forsténista ei tule koko valmennuskeskuksen johtajaa vaan sen urheilujohtaja. Valmennuskeskuksen johtaja Pirkko Herdin väliaikaisena sijaisena toimii Mikko Luhtala.

Lue Hevosopiston tukalasta tilanteesta:

Hevosopistolla henkilöstön kahtiajako – HU väittää: Koulutusyhtiötä johdetaan pelolla, Opiston johto: enemmistö ei koe ongelmia

Hevosopisto alkaa luopua rakennuksistaan – katettua alaa viisi hehtaaria, korjausvelka 32 miljoonaa euroa

Lue lisää

Hevosopiston johto ja omistajat kokoustivat torstaina yli kolme tuntia – vaatimuksia erityistilintarkastuksesta ja ylimääräisestä yhtiökokouksesta ei hallituksen puheenjohtajan mukaan tehty

Hevosopistolla henkilöstön kahtiajako – HU väittää: Koulutusyhtiötä johdetaan pelolla, Opiston johto: enemmistö ei koe ongelmia

Maatalousyrittäjistä vain kolmasosa kuuluu työterveyshuoltoon

Pakkosopeutus toi uuden alun Hevosopistolle – "Ulkopuolisen avun varaan ei voi rakentaa"