Hevoset

Killerillä lauantaina tuhti paketti varsanhoidon asiaa – osa Suomenhevosliiton hanketta

Sekä lauantain koulutukseen että ensi vuoden loppuun jatkuvaan hankkeeseen on vielä mahdollisuus päästä mukaan.
Lari Lievonen
Suomenhevosliiton hankkeen toinen koulutus keskittyy varsan ensimmäiseen vuoteen.

Lauantaina Killerillä järjestetään Suomenhevosliiton koulutuspäivä, jossa keskitytään varsan ensimmäiseen vuoteen.

Päivä on toinen yhteensä 22 koulutuksen sarjassa, jotka on kaavailtu sisällytettäväksi Työkaveriksi suomenhevonen -hankkeeseen. Hanke jatkuu ensi vuoden loppuun.

Suomenhevosliiton hallituksen jäsen Jaana Strömberg kertoo, että niin lauantain kurssipäivään kuin hankkeeseen otetaan vielä mukaan.

"Päivä nimettiin ensimmäisen vuoden kehitystä ja keskeisiä asioita ajatellen, mutta yhtä hyvin sen nimi voisi olla varsan ostajan ABC. Sisällön kuultuaan epävarmempikin varmasti uskaltaa lähteä varsan kanssa toimimaan", hän sanoo.

Koko hankkeen tavoitteena on antaa monipuolinen paketti hevosen kanssa toimimisesta. Tulossa on muun muassa nuorten suomenhevosten katsemuspäivä loppukesällä, johon otetaan kahdeksan nuorta hevosta paikan päälle arvioitaviksi.

Ravurin lahjoja tarkastelemaan on lupautunut ravivalmentaja Hannu Hietanen ja ratsastuspuolelle sovitaan myös kokenut nuorten suomenhevosten kouluttaja.

"Se tarjoaa tilaisuuden tuoda nuori hevonen arvioitavaksi ravi- ja ratsuhevosen ominaisuuksistaan. Sinne voi tuoda siis ratsuna toimineen, mutta myös jo ajetun suomenhevosen arvioituttamaan ravilahjat ja päinvastoin jo ravireenatun suomenhevosen arvioitavaksi ratsuominaisuuksistaan. Tarkoitus on myös, että omistajat saavat ohjeita ja neuvoja jatkoon", Strömberg selventää.

Tästä päivästä on tarkoitus tehdä jokavuotinen. Strömbergin mukaan se myös monistetaan järjestettäväksi kolmella muullakin paikkakunnalla.

Muidenkin yksittäisten koulutustilaisuuksien suhteen on suunnitelmia siitä, että niitä järjestettäisiin useammalla paikkakunnalla.

Ensimmäinen koulutus koski suomenhevosen käyttöä retkeilemiseen. Sen piti tunnettu matkaratsastaja Ritva Lampinen, joka viime kesänä ratsasti Suomen päästä päähän ratsuinaan kaksi suomenhevostammaa.

Niille, jotka lähtevät hankkeeseen vasta nyt mukaan, saavat Lampisen luennot käyttöönsä tallenteina.

Osana Suomenhevosliiton hanketta tullaan myös päivittämään Keski-Suomen matkailupalveluita selvittänyt opas. Siihen koottiin Ritva Lampisen johdolla 1990-luvulla yritykset, jotka tarkosivat majoitusta ja hevosten huoltoa hevosten kanssa retkiä tekeville – liikkuipa maastoreittejä niin ratsain tai ajaen.

"Nyt haluamme selvittää, mitä näille matkailuyrityksille ja maatiloille nyt kuuluu ja onko palveluita yhä mahdollista saada hevosretkeilyä ajatellen", Jaana Strömberg kertoo.

Ilmoittautumiset hankkeeseen ja lauantaille hoitaa keskitetysti Killerin raviradalla Janne Jääskeläinen. Yhteydenotot pyydetään sähköpostilla.

Lauantaina varsan hoidon ABC

  • Killerin raviradalla lauantaina 19. kesäkuuta kello 9–16.15 puhutaan varsan ensimmäisestä elinvuodesta.
  • Ratsastuksenohjaaja ja eläinten koulutuksen asiantuntija Anna Kilpeläinen kertoo varsan opettamisesta ja sen stressinsietokyvyn kehityksestä.
  • Varsan arkitoimista ja perustaidoista kertoo suomenhevoskasvattaja, rakennetuomari ja Suomenhevosliiton hallituksen jäsen Katja Kannisto.
  • Hevosten tarttuviin tauteihin erikoistunut eläinlääkäri Katja Hautala alustaa varsan terveyden kannalta keskeisistä asioista.
  • Päivän päättää hevoskasvattaja ja oriasemaa pitävä Maria Rehula esitykseen varsan alkuopettamisesta niin ajoon kuin ratsuksi.
  • Tilaisuudessa julkistetaan myös varsan Taitokortti, joka on hyvä varsaa myydessä. Se on myös oman varsan oppimisen seurantaan hyvä seurannan työkalu.
  • Koulutusmaksu 25 euroa sisältää ruuan ja kahvit.
  • Työkaveriksi suomenhevonen -hankkeeseen liittyneille päivä on ilmainen.
  • Ilmoittautumiset sähköpostilla: janne.jaaskelainen@killeri.fi.
MT Hevoset
Lue lisää

Suomenhevonen ei ole joutunut vitriiniin, mutta uusia ystäviä se tarvitsee – järjestöt rakentavat toistaiseksi omin varoin brändikampanjaa

Lisää lähtöjä aloitteleville suomenhevosille, kannustaa ratoja ja hevosenomistajia Suomenhevosliitto

Mikko Väisänen Vieremältä vuoden suomenhevoskasvattaja

Hyvinvoiva ja terve hevonen jaksaa pitkän uran – "Hevosen pitää saada olla myös hevonen"

MT Hevoset