Hevoset

Eurajoella alkanut maastopalo tukahtui viljelijän ripeän toiminnan ansiosta – "En osannut ajatellakaan, että näin voisi käydä"

Kipinästä lähteneet lieskat saatiin kuriin nopeasti.
Manu Vanha-Rauvola
Palokunta kävi varmistamassa, että liekit saatiin sammutettua kokonaan.

Heinäkuun 13. päivänä niittotöissä ollut Manu Vanha-Rauvola havahtui töiden lopulla ikävään yllätykseen: ojanpiennar oli syttynyt tuleen.

"Olin saanut niitettyä melkein koko pellon, kun katsoin toiselle puolelle ja siellä oli puolen metrin lieskat", Vanha-Rauvola kertoo.

Hän sai liekit taltutettua tallaamalla ja apuun hälytetyt vaimo ja tytär sammuttivat palon lopullisesti jauhesammuttimella.

"Kun saimme palon sammumaan, tuli mieleen, että mahtaakohan reitin toisessa päässä olla samanlainen tilanne. Vaimo ja tytär ajoivat katsomaan ja siellä kilometrin päässä oli piennar ilmiliekeissä 30 metrin matkalta."

Palo saatiin jälleen sammutettua omatoimisesti, mutta Vanha-Rauvolat päättivät soittaa palokunnan varmuuden vuoksi tarkastamaan tilanteen. Palokunta kasteli koko alueen ja maastopalon alku pysähtyi lopullisesti.

"Olen tehnyt niittokoneella hommia kymmeniä vuosia, mutta tällaista ei ole ennen käynyt. En osannut ajatellakaan, että näin voisi käydä", Vanha-Rauvola toteaa. Hän arvelee, että palo sai alkunsa kipinästä, kun niittokoneen terä osui kiveen.

Kuiva maa onkin vaarassa syttyä herkästi. Metsäpalovaroitus on voimassa lähes koko maassa, joten niitto- tai raivaustöitä tehdessä kannattaa olla erityisen tarkkana.

MT Hevoset
Lue lisää

Broilerinlannasta ulostebakteereita veteen? Eurajoen uimakieltoon johtanut saastuminen herättää kysymyksiä – "Viljelijä ei olisi voinut tehdä mitään toisin"

Varsinais-Suomen ely kannattaa vesiensuojeluyhdistyksen aloitetta lantabakteerien vesistövaikutusten selvittämisestä

Yle uutiset: Eurajoella vaaditaan tutkimusta lannan levityksen ympäristövaikutuksista – jokivesi oli lähes kuukauden käyttökiellossa korkeiden bakteeripitoisuuksien vuoksi

Etelä-Ranskan maastopalossa kaksi kuolonuhria – tuhansien hehtaarien tulipalon sammutustyöt jatkuneet kolme päivää

MT Hevoset