Hevoset

Ravinuoret kokoontuvat Vermoon normaaleihin ponikuninkuusraveihin reilun viikon päästä – lapsiperheet markkinoinnin kohteena

MT26-kanava näyttää ratkaisevat sunnuntain lähdöt kokonaisuudessaan. Vermo välittää viikonloppuna tapahtumasta myös Youtube- ja Facebook-lähetyksiä.
Jukka Heiskala
Hämeenkyröläinen Iida Katajisto oli Jyväskylän ponikunkkareissa neljä vuotta sitten Kari Lähdekorven haastattelussa, kun tapahtumasta tehtiin MT Talkkarin erikoisjakso.

Vermon ponikuninkuusravit ovat 24.–25. heinäkuuta koko perheen tapahtuma, johon yritetään houkutella uutta yleisöä paikan päälle.

”Ilmaistapahtuman markkinointia on kohdistettu erityisesti lähialueen lapsiperheille", kertoo kilpailukoordinaattori Jarkko Korhonen Vermon kilpailuosastolta.

"Poniravilähtöjen lisäksi tarjolla on paljon oheisohjelmaa. Pomppulinna on kestosuosikki. Lauantai aamupäivä polkaistaan käyntiin kepparikisoilla jotka jatkuvat ravien alettuakin. Sen lisäksi olemme panostaneet nuorekkaaseen äänimaailmaan."

"Ponkkarit" ovat ravinuorille vuoden kohokohta, jota on viime talven pitkän kilpailutauon jälkeen erityisesti odotettu. Viime kesänä koronan vuoksi kilpailut käytiin yksipäiväisinä Teivossa vasta syyskuussa.

”Mikäli sarjoihin ilmoitetaan runsaasti poneja, on meillä valmius jakaa lähtöjä. On tärkeätä, että mahdollisimman moni nuori pääsee kilpailemaan kumpanakin päivänä", Jarkko Korhonen toteaa.

Sarjoja on suunniteltu kummallekin päiville 10 ja valjakoita odotetaan edellisvuosien perusteella mukaan yli 200.

Tapahtumaan saapuu kilpailijoita ympäri Suomen. Ponien majoittaminen onkin Korhosen mukaan oma haasteensa.

”Pitkänmatkalaiset saapuvat jo perjantaina, osa vasta lauantaina. Onneksi meidän kaikki katokset ovat karsinallisia, joten majoituskapasiteetti poneille riittää omasta takaa.”

Lauantai-iltana on vuorossa iltajuhla kilpailijoille Vermon raviradalla. Sunnuntaiaamuna avaa ovensa kesäsunnuntaisin Vermossa järjestettävä Konttitori.

”Parhaimmillaan torilla on ollut tuhat kävijää. Tori on auki osittain samanaikaisesti poniravien kanssa. Olisi hienoa saada Konttitorin kävijöistä uutta raviyleisöä”, toivoo Korhonen.

MT26-kanava lähettää suorana Ponikuninkuusravien toisen päivän tapahtumat. Ohjelma siis kattaa myös voittajaseremoniat, joissa oikeiden kuninkuusravien tavoin juhlitaan vuoden ponikuningasta ja -kuningatarta sekä poniruhtinasta ja -ruhtinatarta.

Lähetys antennitalouksissa alkaa sunnuntaina 25.7. kello 13. Televisiointi järjestyy Maaseudun Tulevaisuuden, Vermon Raviradan ja Suomen Hippoksen yhteistyön ansiosta.

Maaseudun Tulevaisuus haluaa olla televisioinnilla mukana tukemassa työtä poniraviurheilun näkyvyyden edistämiseksi. "Ponien kanssa toimiminen antaa nuorille arvokasta oppia eteenpäin elämässä – oli se sitten harrastukseksi tai ammatiksi asti. Heissä kasvaa maaseudun tulevaa elinvoimaa”, kommentoi toimituspäällikkö Jussi Martikainen.

Vermo Areenan toimitusjohtaja Heikki Häyhä on tyytyväinen, kun omien Facebook- ja YouTube-lähetysten lisäksi pystytään tarjoamaan tapahtumalle sen ansaitsema näkyvyys valtakunnallisesti.

Poniravit ovat osa Suomen Hippoksen nuorisotoimintaa ja 17. kertaa ajettavat Ponikuninkuusravit ovat vuoden suurimmat poniravit Suomessa. Vermo isännöi tapahtumaa ensimmäistä kertaa.

MT on Vermon Ponikuninkuusravien yhteistyökumppani.

MT Hevoset
Lue lisää

Ella Kuosmanen tyytyväinen Vermon viikonloppuun – matkaa ponikuninkuusraveihin taitettiin kuutisen tuntia suuntaansa

Maria Kiukas teki historiaa sekä ponikuningattaren että -kuninkaan ohjissa – poniruhtinatarkisassa sama kokonaisaika, voitto päätösmatkan mukaan

Poniraviurheilijan haastava tie menestykseen hevosilla –"Joskus, kun tallihommat ärsyttävät, mietin, että vaihdan hevoset golfmailoihin"

Oman työn tulos palkitsee nuorta raviurheilijaa – Vermon ponkkareista ajetaan yöksi kotitalliin Imatralle: "otetaan ponien vuoksi varman päälle"

MT Hevoset