
Tuore Suomen mestari ei lepää laakereillaan
Tiistaina ravinaisten Suomen mestaruuden voittaneella Elina Leinosella on muutenkin mielenkiintoinen viikko.
Elina Leinonen on ohjastanut tänä vuonna jo enemmän palkintorahoja kuin koko viime kaudella yhteensä. Kuva: Elina PaavolaElina Leinonen juhli tiistai-iltana Mikkelissä uransa ensimmäistä ravinaisten Suomen mestaruutta. Loimaalaisohjastaja voitti kummatkin finaalilähdöt.
Ensimmäisessä osalähdössä Leinonen oli ensimmäisenä maalissa Anniina Uusitalon The Big Hopen kanssa. Toisen osalähdön voittoajokki oli Jarmo Lappalaisen Legend Never Die. Tuore mestari kehuu ajokkejaan, mutta muistuttaa ravilähtöjen arvaamattomuudesta.
”Kumpikin hevosista oli tosi hyvä. Tällaisissa lähdöissä voi kuitenkin sattua ja tapahtua kaikenlaista. Nyt ei onneksi tullut mitään mutkia matkaan ja ajot onnistuivat”, Elina Leinonen iloitsee.
Leinonen voitti Mikkelissä peräti kolme lähtöä. Ennen SM-lähtöjä hän voitti kylmäveristen montélähdön Hanna-Kaisa Kärkkäisen valmentaman Even Eliksiirin kanssa. Kolmen voiton ravipäivä ei ollut Leinosen ensimmäinen.
”Kokemäellä olen ainakin kerran voittanut kolme lähtöä samana päivänä. Mutta tosi hyvin meni Mikkelissä. Ajan montélähtöjä yhtä mielelläni kuin kärrylähtöjä.”
Lokakuussa 23 vuotta täyttävän Elina Leinosen ohjastajaura on hyvässä nosteessa. Hän on ajanut tällä kaudella jo enemmän palkintorahoja kuin koko viime vuonna. Tämän vuoden voittojen määrään ohjastaja ei kuitenkaan ole täysin tyytyväinen.
”Voitot ovat olleet tänä vuonna vähän tiukassa, mutta isompi rahamäärä kertoo, että ajan kovemmissa lähdöissä. Niiden voittaminen ei ole niin helppoa. Ajamieni hevosten taso paranee koko ajan.”
Lainaohjastamisen ohella Elina Leinonen panostaa myös hevosten valmentamiseen. Omalla valmennuslistalla on kaksi valmennettavaa. Kaksivuotias Jazz Up Boogie (Propulsion) on derbyvoittaja Dusktodawn Boogien (Lexus Font) pikkusisko.
”Se tuli minulle treeniin lopputalvesta. Olen itsekin mukana siinä omistajana. Ei me vielä tänä syksynä startata sillä, vaan tähtäillään ensi kaudelle uran avausta.”
Veikko Leinosen valmentama H.V. Viivaa starttaa lauantaina suomenhevosten Kriteriumin finaalissa Elina Leinosen ohjastamana. Kuva: Elina PaavolaLauantaina suomenhevosten Kriteriumin finaalissa Elina Leinonen ohjastaa isänsä Veikko Leinosen valmentamaa H.V. Viivaa (Evartti). Vaikka Veikko Leinonen on valmentaja, on Elina Leinosella iso rooli tamman arjessa.
”Yhdessähän me näitä hevosia laitellaan kotona. Minä ajan suurimman osan H.V. Viivaan valmennusajoista. Tosi hienoa olla mukana Kriteriumin finaalissa. Voihan menestys olla tiukassa, mutta H.V. Viivaa on kehittynyt tosi paljon viimeisiin startteihin. Karsinnassa sen ravi oli todella hyvää.”
Ennen Teivon lauantairaveja Elina Leinonen ehtii ohjastaa keskiviikkona Oulussa, torstaina Turussa ja perjantaina Kouvolassa. Oulun ravimatkan ohjastaja taittaa junalla.
”Ehdin keskiviikkoaamuna tehdä aamutallit kotona. Sitten hyppäsin Oulun junaan, ja tulen ravien jälkeen yöjunalla kotiin. Torstaina ehdin hyvin ajaa hevosia ennen Turun raveja. Forssa on sijainniltaan oikein hyvällä paikalla raviurheilua ajatellen.”
Keskiviikon neljästä ohjastettavasta Elina Leinonen nostaa esiin viimeisessä T75-kohteessa starttaava Aleksi Kytölän valmentaman Mikingin.
”Olen voittanut sillä kaksi viimeistä starttia. Ovathan ne tietysti vähän helpommista starteista, mutta hevonen on ollut oikein hyvän tuntuinen.”
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat



