Säihkeen Sähinän kuninkuuskilpailusuunnitelma uusiksi
Jukka-Pekka Kauhanen ei ota paineita mahdollisesta Forssan kuninkuusravien väliinjäämisestä.
Säihkeen Sähinä sijoittui kolmanneksi Kymi GP -päivän kylmäverilähdössä Santtu Raitalan ohjastamana. Kuva: Terhi Piispa-HelistenJukka-Pekka Kauhasen Säihkeen Sähinä joutui jäämään pois juhannuspäivänä Härmästä. Tämän johdosta seitsemänvuotias ori ei ole myöskään mukana tulevan sunnuntain kylmäveristen Suur-Hollola-ajon finaalissa. Valmentajan mukaan kyse ei ole kuitenkaan vakavammasta.
”Kausi alkoi suunnitelmien mukaisesti toukokuussa. Ori tuli kuitenkin harmillisesti kuumeeseen ennen Härmän juhannuspäivän starttia. Sitä jouduttiin lääkitsemään. Niinpä Lahtikin jäi välistä.”
Hieman yli 100 000 euroa urallaan ansainnut Säihkeen Sähinän tavoitteeksi oli ennen kauden alkua asetettu Forssan kuninkuusravit. Ori olisi tarvinnut runsaasti lisäpisteitä Kohti Kuninkuusraveja –pisteytyksessä. Jukka-Pekka Kauhanen ei ota kuitenkaan paineita kuninkuusraveista.
”Menemme luonnollisesti hevosen terveys edellä. Jos ori tervehtyy, olisi heinäkuussa vielä tarjolla jokunen Kohti Kuninkuusraveja -lähtö. Ei tämän vuoden kuninkuusravit kuitenkaan ole pakkomielle."
Kolmesti Santeri Dahlialla ravikuninkaan tittelin voittanut Jukka-Pekka Kauhanen näkee neljänneksi ikäluokkansa derbyssä sijoittuneen Säihkeen Sähinän tulevaisuuden valoisana.
”Ori kuuluu jo nyt ilman muuta kyvyiltään kuninkuuskilpailuihin. Nuorella oriilla on kuitenkin vielä monta vuotta aikaa osallistua pääkilpailuun.”
Iisalmessa hevosia valmentavalla Jukka-Pekka Kauhasella on myös valmennuksessaan Säihkeen Sähinän kanssa samasta emästä oleva vuotta nuorempi Säihkeen Säväys. Ori ei ole startannut sitten viimesyksyisen derby-finaalin. Kuusivuotiskauden avaukseksi aiotusta helmikuisesta Oulun startista Säihkeen Säväys jäi pois.
”Sille tuli vähän ongelmia jalkojen kanssa talvella. Ori on ollut kuitenkin jo jonkin aikaa valmennuksessa. Ajoin oriilla itseasiassa hiittiä juuri äsken.”
Reilut 25 000 euroa ansainnut Säihkeen Säväys nähtäneen Kauhasen mukaan startissa loppukesästä tai alkusyksystä.
”Se meni jo viime vuonna täyttä matkaa 26-vauhtia läpi. Se sai hyvin kovuutta ikäluokkalähdöistä. Ajellaan syksyllä ja talvella tasaisin väliajoin kilpaa.”
Lue myös:
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat



