Ypäjällä syntyi uusi huutokauppaennätys 41 500 euroa - suomenhevosissa paljon sisäänhuutoja
Jaakko Grönman lähti katsomaan neljää, mutta hevoset nähtyään huusi vain yhtä. Huutokaupan arvokkain varsa Impulso lähti Ypäjältä Anssi Nurmisen valmennukseen.
Impulso (Trixton - Locksweeper - Lockkeeper) oli Ypäjän perjantai-illassa kiinnostavin. Hyvin kehittynyt, terävästi esiintynyt ori herätti tiukimman huutokisan. Sen hinta nousi 41 500 euroon, mikä on 500 enemmän kuin viime vuoden kaupan ennätys.
"Minulla oli ennalta neljä varsaa, joita lähdin katsomaan. Mutta täällä päätin, että vain tätä yhtä huudan", ostaja porilainen Jaakko Grönman tuumasi.
Hän osti oriin yrityksensä Satakunnan Tehotasauksen nimiin.
Hevosen hyvä suku kiinnosti. "Ja onhan siinä vähän harvinaistakin, kun on emän maailmanennätys ja isän Hambletonian voitto. Tosin myöhemminhän sen sitten näkee, onko niillä mitään merkitystä."
Grönman kertoo, että hänellä on aiemmin huonoja kokemuksia huutokaupasta ostetuista varsoista. Silti hän uskalsi nyt lähteä vielä yrittämään?
"Hevosihminen on sellainen, että tulee kymmenen hutia. Mutta sitten kun tulee yksi onnistuminen, se vie taas eteenpäin."
Grönman myönsi, että huuto nousi kipurajoille.
"Kyllä tuo hinta oli siinä ja siinä. Kun sen vie ammattivalmentajalle treeniin, siitä tulee kallis jo ennen kuin radalle asti päästään", hän muistutti.
Veroineen ja huutokauppakuluineen orin hinta ylitti 52 000 euroa.
Opetettu ori menee valmennukseen Anssi Nurmiselle.
Ensimmäinen myynti huutokaupassa
Impulson ovat kasvattaneet Jokikunnan tila Vihdistä ja Pauli Mattila Raumalta. Jokikunnan tilan Tiina Kinnunen ja Tapio Lehtoranta toivat ensi kertaa varsan myyntiin huutokauppaan.
"Tähän asti kasvatit on myyty suoraan. Kolmesta vuotiaasta yksi myytiin juuri alkuviikolla. Kolmas on kimpalla, jossa olemme mukana", Kinnunen kertoo.
Impulson emä Locksweeper (enn. 11,0a) kilpaili Yhdysvalloissa myös kimpan omistuksessa, jossa pariskunta oli mukana. Sen ennätys, 1.54,1 oli aikansa 2-vuotiaiden maailmanennätys maililla.
Sen kuusi aiempaa varsaa ovat kaikki kilpailleet Yhdysvalloissa tai Kanadassa. Jälkeläisistä ensimmäinen on myöhemmin myös tuotu Suomeen siitostammaksi.
"Mietimme, mitä tehdä tamman kanssa, kun Riina Rekilä palasi kotimaahan. Siitostamman pitäminen Yhdysvalloissa tai Kanadassa vaatii hyviä konktakteja, kun ei voi itse olla läsnä seuraamassa tilannetta", Kinnunen toteaa.
Locksweeper oli välissä kauden liisattuna ja sitten se tuotiin Suomeen kantavana Trixtonista. Nyt sillä on Vihdissä kesällinen varsa Nunciosta, joka on Kinnusen mukaan "tosi upea".
Vain yksi varsa lisäksi yli 20 000 euron
Kannattaisi myydä täällä ilman, että ne on opetettu niin kuin Yhdysvalloissa toimitaan, Jaakko Grönman totesi yleisenä huomiona huutokaupasta.
Samansuuntaiset ajatukset olivat Annamari Sipilällä. Hänen ja tyttären Riikka Avotien kolmesta huutokauppaan tuomasta kasvatista vain yksi - suomenhevonen Venomi (Tuli-Viesker - Effia - Sipori) - myytiin.
Sipilä arvioi, että ostajat arvostavat kookasta, hyvinvoivaa, jopa lihavaa varsaa, jonka karva kiiltää.
"Kun sitten tekee sen, mikä on hyväksi urheilun kannalta ja varsalle eli opettaa varsan ennen huutokauppaa, se ei ehdi pullistua eikä sen karva yhtä lailla kiillä", hän tuumasi.
Sisään huudettiin 19 lämminverivarsaa eli keskimäärin joka viides. Korkein sisäänhuuto oli 21 500 euroa tammavarsasta, joka oli ainoana huutokaupassa Ready Cashista. Tamman emästä on kolme noin tai yli 200 000 dollaria ansainnutta jälkeläistä Yhdysvalloissa.
"Ostaja toki varmasti tietää, mitä hän maksaa", Annamari Sipilä arvioi diplomaattisesti hintoja, jotka jäivät kovasukuisimmilta varsoilta sangen mataliksi.
Sipilän ja Avotien kaksi lämminverivarsaa ovat molemmat syntyneet Ruotsissa. Niistä toisen isä on Raja Mirchi ja toisen Timoko. Sipilä kertoi, että niitä kohtaan on osoitettu Italiassa kiinnostusta ja hinnat olisivat valmiiksi korkeammat kuin Ypäjällä kuullut.
"Meillä on Harri Rantasella siellä ollut varsoja ja olosuhteet ovat tosi hyvät, kun ei tarvitse talvella liukastella. 2-vuotias meni juuri koelähdön mukavalla ajalla. Se on yksi vaihtoehto myös näille", Sipilä sanoi.
Huutokaupassa meklari Lauri Hyvösen rinnalla asiantuntijana toiminut Henrikki Halme huomautti illan aikana useammankin kerran siitä, että varsan isän astutuskulut olivat yksistään selvästi enemmän kuin missä huudoissa liikuttiin.
Lämminverisiä oli ilmoitettu 89 ja poisjääntejä oli vain kolme.
Halvin myynti oli tuhat euroa ja kaksi varsaa jäi kokonaan huudoitta. Yli 20 000 euron nousi Impulson lisäksi vain Magazine Match (Maharajah - Hawaaian Delight - Muscles Yankee). Punkarin Hevostallin ja Maini ja Saku Mikkolan kasvatti vaihtoi 26 000 eurolla Jussi Kauppiselle.
Lämminveristen keskihinnaksi muodostui 6 305 euroa.
Suomenhevosista sisään yli 40 prosenttia
Suomenhevosista parhaalla hinnalla myytiin ilmajokisen Riikka Takanevan kasvattama Hiliman Muisto, joka on samasta emästä kuin Larvan Hurmos. Se on Derby-voittaja Evartin ensimmäistä ikäluokkaa. Ostaja oli Reima Kuisla Stable ja hinta 6 500 euroa.
Muisto on ruunattu heti varsana nivustyrän vuoksi, mutta siitä on kehittynyt urheilullisen näköinen vuotias.
Huutokaupan kalleimmaksi nousi Jokivarren Kunkku - Viesker -yhdistelmää edustava Tähti Evo, mutta se huudettiin sisään 9 500 eurolla.
Suomenhevosten hinnat jäivät mataliksi. Niinpä 42 prosenttia tarjolla olleista 21 varsasta huudettiin sisään.
Alin myyty lähti 1 000 eurolla ja keskihinta asettui 2 444 euroon.
Kaikkiin myyntihintoihin lisätään arvonlisävero sekä huutokauppapalkkio.
Huutokaupassa vireä tunnelma
Yleisöä Ypäjän isossa maneesihallissa oli orsilla niin paljon kuin sinne vain mahtui. Tunnelma oli innostunut, samoin iltapäivällä, kun varsoja esiteltiin. Suomenhevosvasrsojen heikkoja hintoja harmitteli moni, vaikka onkin ymmärrettävää, että vuoden vanhan suomenhevosen arviointi on vielä vaikeaa.
Valmentajista Tapio Perttunen huusi perustettaville kimpoille kaksi varsaa.
Valmennustyössä voimansa yhdistäneet Nina Pettersson-Perklén ja Tom Eriksson etsivät huutokaupasta niin ikään kahta varsaa, ja kaksi myös lähti mukaan. Katso Nina Pettersson-Perklénin haastattelu ennen huutokauppaa.
Myös veljekset Hannu ja Mikko Laakkonen huusivat talliensa yhteisiin nimiin kaksi varsaa.
Huutokaupan kokonaistulokset löytyvät Starinitan sivulta.
Impulson osakasvattajan sukunimi on Kinnunen, ei Kivinen. Korjattu kello 12.50.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

